- TEKSTI ja KUVAT: Jarmo Makkonen
On ihme jos mestaruutta ei nyt tule!
Tällä kertaa Fellow Scouserina on pitkän uran näyttelijänä tehnyt helsinkiläinen Heikki Nousiainen, joka yllättää haastattelijan tietovisakysymyksellä: milloin onkaan sävelletty Liverpool FC:n hymniksi noussut You’ll Never Walk Alone? Tietysti vuonna 1945 – Nousiainen on itse saman ikäinen, 75-vuotias.
Vaikka Nousiainen on ollut eläkkeellä vuodesta 2008 asti, hän aikoo näytellä niin kauan kuin se vain on mukavaa ja ”muisti pelaa”. Hän nauttii työstään edelleen, vaikka vuosia eri estradeilla onkin takana jo yli 50.
”Olen tehnyt [eläkkeellä] melkein enemmän hommia kuin teatterissa töissä ollessa”, Nousiainen nauraa.
Haastatteluhetkellä Aleksanterin Teatterissa ja Riihimäen Teatterissa pyörii Mielensäpahoittajan miniä, jossa Nousiainen näyttelee Mielensäpahoittajaa. Toista pääosaa taas esittää hänen poikansa Mikko Nousiaisen vaimo Linda Wiklund. Oman miniän kanssa näytteleminen oli Nousiaisen mukaan tilaisuus, josta ei millään voinut kieltäytyä. Millaista sitten on näytellä vanhojen hyvien aikojen perään haikailevaa Mielensäpahoittajaa? Oliko ennen laivat puuta ja miehet rautaa?
”Ikävä kyllä täytyy myöntää, että tässä alkaa olla samaa mieltä”, Nousiainen nauraa, mutta toteaa samaan hengenvetoon jalkapallon tason nousseen hirveästi vanhoista ajoista. Tosin nykyfutiksen eräs piirre ärsyttää miestä kovasti:
”Minusta ei tulisi erotuomaria. Paidasta kun revitään niin se olisi punainen kortti välittömästi. Jos ei taidot riitä niin lopeta!”
ISÄN JALANJÄLJISSÄ JALKAPALLON PARIIN
Nousiaisen kiinnostus jalkapalloa kohtaan on peruja hänen isältään, joka pelasi aikoinaan maalivahtina: ”Faijani on pelannut Sorvalin Pojissa Viipurissa”, Nousiainen kertoo ja esittelee vanhaa joukkuekuvaa. Isä on Viipurin vuosien jälkeen, 40-luvun puolivälissä, voittanut Tampereen Pallo-Veikkojen kanssa Työväen Urheiluliiton mestaruuden. Nousiaisen muistikuvien mukaan hänen isänsä vieläpä torjui ratkaisuottelussa itse aiheuttamansa rangaistuspotkun. Harvat muistot isän jalkapallo-otteluista liittyvät kuitenkin pelin ulkopuolisiin, pikkupojalle mieleenpainuviin asioihin: ”Luulen, että isä pelasi VR:n peleissä, koska muistan Turun Kupittaan kentän hirvittävän kauniin aurinkoisen päivän ja asemaravintolan munakkaan.”
Nousiainen jatkoi isänsä jalanjäljissä, tietysti maalivahtina, niin kauan, kunnes joutui hankkimaan silmälasit. Tuohon aikaan ei ollut vielä keksitty piilolinssejä, ja koska ”dyykkaaminen” olisi saanut lasit putoamaan päästä, maalivahtina pelaaminen kävi mahdottomaksi. Nousiainen ei kuitenkaan pelannut lapsena Helsingin seurajoukkueissa, vaikka olikin serkkunsa kanssa jonkin aikaa HJK:ssa. Syy oli yksinkertainen: pojat kyllästyivät, kun treeneissä vain harjoiteltiin pelaamisen sijaan. Yksi hauska muisto tuoltakin ajalta kuitenkin on: nuorukaiset pääsivät pallopojiksi otteluun, mutta joutuivat pettymään, kun se pelattiinkin ”Stadikan” sijaan Helsingin Pallokentällä.
BEATLESISTA SE ALKOI
Nousiainen alkoi kannattaa Liverpool FC:tä 60-70-luvun tietämillä. Kiinnostus seuraa kohtaan syntyi oikeastaan Beatlesin ja muiden liverpoolilaisten kitarabändien kuuntelemisen kautta ”sivutuotteena”. Kannattamisen alkuaikoina kaikki harvat televisiossa näytetyt pelit katseltiin yhdessä isän kanssa. Kannattaminen muuttui vakavammaksi, kun Sami Hyypiä siirtyi Merseysidelle Hollannista. Tuolloin myös Valioliigan televisionäkyvyys alkoi lisääntyä Suomessa, joten otteluita oli mahdollista katsoa paljon enemmän.
Suosikkipelaajista kysyttäessä Nousiainen mainitsee luonnollisesti legendaarisen Ian Rushin, mutta toteaa, että on aina seurannut erityisesti maalivahteja. Ray Clemence on jäänyt hyvin mieleen vanhoilta ajoilta, mutta myös nykymaalivahdit Alisson ja Adrián saavat kehuja. ”Adriánhan syrjäytti ilmeisesti [Jussi] Jääskeläisen aikanaan!”.
Nousiainen on seurannut myös suomalaispelaajien otteita punaisissa. Erityisesti Sami Hyypiän Liverpool-uran loppu on jäänyt mieleen ikävänä yksityiskohtana: Hyypiä ei harmittavasti päässyt pelaamaan jäähyväisottelussaan kuin muutaman minuutin. Myös lahtelaisvirtuoosi Jari Litmasen huono tuuri loukkaantumisten suhteen harmittaa Nousiaista. ”Kuninkaan” ura Liverpoolissa jäikin todella lyhyeksi.
Pitkästä kannattajataipaleestaan huolimatta Nousiainen ei ole toistaiseksi vieraillut Anfieldilla. Asia on kuitenkin ollut Mikko-pojan kanssa mietinnässä, sillä yksi ottelu pitäisi päästä näkemään vielä terveyden salliessa. Nykyteknologia on kuitenkin mahdollistanut virtuaalivierailut Merseysidelle, ja Nousiainen on myös tutustunut Googlen karttapalvelun avulla Liverpoolin keskustaan.
Elämässä on tärkeämpiä asioita, mutta jalkapallo antaa siihen hyvää suolaa, sokeria ja maustetta.
KLOPP MIELLYTTÄÄ, TEHOTTOMUUS EI
Liverpool FC:n kausi on haastatteluhetkellä syksyllä 2019 sujunut erinomaisesti. Edellisillan ottelu Tottenhamia vastaan on vielä tuoreena muistissa. Liverpool voitti vaivoin, ja kaudelle tyypillisellä kaavalla: pallollista hallintaa oli reilusti, mutta maalinteko oli varsin tukkoista.
”Tehkää nyt jo! Ja kyllä se kymmenes [yritys] sitten meni.”, Nousiainen pyörittelee päätään. Hän ei usko joukkueen voittokulun jatkuvan ikuisesti: ”Olen odottanut, että milloin se ensimmäinen tappio tulee, koska jossain vaiheessa se tulee sieltä.”
Nousiaiselle Liverpoolin nykyinen menestysjakso ei ole tullut suurena yllätyksenä. 90-luvulta alkaneesta menestyslamasta huolimatta hän on uskonut, että Liverpool nousee vielä huipulle: ”Kaikessa on aaltoliikettä. On ollut vain ajan kysymys, milloin löytyy oikeat kundit.”
Yksi näistä ”oikeista kundeista” on ainakin manageri Jürgen Klopp, jonka työtä on Nousiaisen mukaan nautinnollista seurata: saksalaiskäskijä on tunteella pelissä elävä persoona, joka vaikuttaa tulevan hyvin toimeen pelaajien kanssa. Nousiaiselle on välittynyt vaikutelma, ettei pelaajien tarvitse pelätä epäonnistumisia, joten he voivat lähteä pelaamaan vapautuneesti ja pitämään hauskaa kentällä. Tämä onkin Nousiaisen mielestä yksi menestystekijä. Kauden lopputulemasta hänellä on selkeä visio:
”On ihme, jos mestaruutta ei nyt tule!”
Nousiaisen mielestä joukkueen peli on saatu hyvään tasapainoon, kun puolustuspää on kunnossa. Nykyisen joukkueen parhaaksi osa-alueeksi hän arvioi kuitenkin hyökkäyksen. Tästä huolimatta - ehkä edellisen ottelun viimeistelyn kirvoittamana – kehuttu hyökkäyskolmikko saa lisäksi hieman kipakkaa kritiikkiä: ”Kuinka paljon niille maksetaan palkkaa, kun huippupaikoista epäonnistuvat maalinteossa. Mutta se kuuluu toisaalta peliin.”
Nousiainen ei ole todellakaan perheen ainoa innokas penkkiurheilija. Vaimo Eija Nousiainen seuraa urheilulajia kuin urheilulajia, ja on ”formulahullu”. Myös Liverpoolin pelit katsotaan vaimon kanssa kotona yhdessä – kaikki, jos mahdollista. Myös poika Mikko on pelien aikana hengessä mukana tekstiviestien välityksellä.
Nousiainen ei ole pelien tuloksista liikoja stressannut. Päivä ei mene pilalle, saati yöunet jää vähiin jos tappio sattuukin tulemaan. ”Mikko hoitaa tämän puolen!”, Nousiainen nauraa pilkettä silmäkulmassaan.
”Elämässä on tärkeämpiä asioita, mutta jalkapallo antaa siihen hyvää suolaa, sokeria ja maustetta.”
Juttu on alunperin julkaistu "Norwegian Wood" -lehden numerossa 64 kesäkuussa 2020.