- TEKSTI ja KUVAT: Arto Rautio
Yhdistelmä pakki ja polkupyörä kuulostaa mahdottomalta yhdistelmältä. Fellow Scouser Ilja Peltosen pyörälenkeillä on kuitenkin aika pakki mukana, sillä Keravan Trent Alexander-Arnold on luutinut pääosan jalkapallouraansa takalinjoja osana joukkueensa pakkikalustoa.
Tapaan Kansallisteatterin vakituisiin näyttelijöihin kuuluva Ilja Peltosen lähellä Iljan kotia Käpylässä sijaitsevassa kodikkaassa Cafe Saurahuoneessa. Kun Iljan tytär alkaa hätyytellä isäänsä tyttären lähestyvien tanssitreenien takia, huomaamme yllättäen, että juttuhetkemme on kestänyt jo noin 2,5 tuntia.
Kun Ilja on lähtenyt jo pienen kiireen myötä kohti kotiaan, tajuan yhtäkkiä, että valokuvat jäivät ottamatta. Ongelma ratkeaa kuitenkin nopeasti, kun Ilja ehdottaa, että hän voisi pyöräillä seuraavan päivän lenkillään luokseni Vantaalle. Niinpä tapaamme uudelleen syntyjään keravalaisen Iljan lapsuusmaisemista tutun Keravanjoen rannassa ja otamme kuvat, ennen kuin Ilja jatkaa lenkkiään kohti Keravaa ja sieltä sitten takaisin kohti kotia ja Käpylää.
– Olen syntynyt Keravalla ja asunut lapsuuteni aivan jalkapallokentän vieressä. Niinpä jalkapallo tuli osaksi elämääni jo noin viisivuotiaana. Ehdin olla Keravan Pallo -75:n peleissä jo pallopoikana ennen kuin seura aloitti alle kouluikäisille tarkoitetut treenit, joihin tietysti menin mukaan. Siitä ura sitten jatkui aktiivisesti eri ikäkausijoukkueissa lukioikäiseksi asti, kunnes tuli eteen pakko valita, mihin panostaa. Tuolloin arvelin, että näyttelemisestä voisi tulla minulle ammatti, mutta jalkapallossa eväät eivät liitä ammattilaiseksi. Sen jälkeen jalkapallo on ollut osa elämää vain harrastemielessä.
– Viimeinen aktiivipelaajana pelaamani kausi päättyi siihen, että KP-75:n A-juniorijoukkueeni nousi kauden päätteeksi oman ikäluokkansa I divisioonaan. Divaripeleissä en sitten enää ollut mukana, kun pääsin 17-vuotiaana Ylioppilasteatteriin, jonka treenit viitenä päivänä viikossa käytännössä veivät ajan jalkapallotreeneillä käymiseltä.
Nykyisen laitapakin rooli on makea
Junnuikäisestä lähtien Iljan pelipaikka on ollut useimmiten joukkueen pakkikalustossa. Jos Ilja on saanut itse valita, hän on viihtynyt vähän ylempänä keskikentällä. Tämä pelikokemus on ehkä yhtenä syynä siihen, että Iljan suosikkipelaaja Liverpool FC:n nykyjoukkueessa on laitapakki Trent Alexander-Arnold. Niinpä Ilja voisi olla näyttelevien Liverpool-kannattajien joukkueessa Keravan TAA, jonka namusyöttöjä Masalan Torres Eero Ritala, Iljalle teatterikorkeakoulun kurssikaverina ja työkaverina tuttu Juha Varis ja muut joukkueen näyttelevät ja filmaavat pelaajat saavat tyylitellä vastustajien verkkoihin.
– Molempien laitapakkiemme rooli Liverpoolissa on makea. Tykkään erityisesti Trent Alexander-Arnoldin pelitavasta, mikä on huimasti erilainen kuin nuoruusvuosieni pakin rooli. Silloinhan puolustajaksi pantiin pelaaja, joka osasi potkaista pallon pitkälle, estää hyökkääjiä pääsemästä ohi ja ehkä puskeakin vähän. Se roolitus kentällä on varmaan osasyy sille, että en ole 45 vuodessa tehnyt otteluissa varmaan kymmentä maalia enempää.
– Yleisesti ottaen tykkään jalkapallosta joukkueen pelinä. Nuorena ihailin Länsi-Saksan maajoukkueen konemaista pelaamista yhdessä. Siksi joku Gini Wijnaldum, joka tekee paljon töitä kovalla työmoraalilla joukkueen eteen, on minulle edemmän idoli kuin vaikkapa Christiano Ronaldon tapaiset yksilötähdet. Toisaalta on sanottava, että kaipaisin joukkueeseen ehkä kymppipaikalla pelanneen huippuvuosien Jari Litmasen tapaista pelaajaa, joka osaisi antaa oivaltavia läpisyöttäjä ja loistaa myös maalintekijänä tarvittaessa.
– Maajoukkueissa ei muuten ole ollut yhtä pysyvää kannattajasuhdetta kuin on ollut seurapuolella Liverpool FC:n kanssa. Saksojen yhdistymisen aikoihin jännitin Portugalin menestystä, ja kun Jari Litmanen meni Ajaxiin, maajoukkuesuosikikseni nousi Hollanti, joka on edelleen suosikkini.
Aktiiviuran jälkeen Iljalle on tullut pelejä mm. 7-divisioonan peleissä ja näyttelijäporukoissa, minkä lisäksi hän pitää kuntoaan yllä etenkin pyöräilemällä sekä jossain määrin rullaluistelemalla. Näyttelijät viihtyvät Iljan arvion mukaan vihreällä veralla mm. siksi, että futis samantyyppistä yhdessä joukkueena tekemistä kuin teatterikin.
– Näyttelijöillä on oma futiksen SM-turnauksensa, joihin teatterimme porukka on osallistunut ihan voitokkaastikin. Olemme myös pelanneet virolaisia kollegoja vastaan ennen korona-aikaa monena vuotena Virossa, viimeksi A le Coq Areenalla. Tässä Suomen näyttelijöiden maajoukkueessa olen ollut sekä pelaajana että joukkueen kokoavana ”managerina”.
– Sarjapelejä käyn pelaamassa sekä seiskadivisioonassa että Stadin Futisliigassa, Olin joskus nyt jo aikaa sitten myös kaverin pyynnöstä Kiffenin ”ikämiesten” treeneissä täydentämässä porukkaa. Yllätyksekseni siellä pelasi Jallu Rantasen tapaisia tunnettuja vanhoja sarjajyriä.
– Sehän näissä harrastetyyppisissä peleissä on näyttelijälle riski, että jotkut ottavat ne kovin vakavasti. Siitä tulee sekä omalle työlle että työnantajalle hankaluuksia, jos tulee rapatuksi niin, että joutuu lasarettiin.
Näyttelijöiden maajoukkueen ohella Iljalla on kokemusta kentänlaitatehtävistä myös juniorijalkapallosta.
– Kun oma poika vielä pelasi, toimin hänen joukkueessaan mm. apuvalmentajana Helsinki cupissa. Huomasin silloin Helsinki cupin muuttuneen omiin aktiiviaikoihin verrattuna siinä, että nykyisin joitakin ulkomailta tulleita joukkueita lukuun ottamatta vastustajat tuntuvat olevan aika lailla samoja kuin normaalikilpailuissakin. Omassa nuoruudessa sai taistella lähinnä ennen tuntemattomia porukoita vastaan.
Break dance ja parhaan kaverin serkku ohjasivat
Ensimmäiset askeleensa näyttelemisen maailman Ilja otti ollessaan yläasteella. Ne sujuivat tanssien, sillä Ilja esitti koulun näytelmässä juuri maahan tullutta break dancea, jota hän oli opetellut tanssikurssilla. Kun esiintyminen tuntui kivalta ja hänen silloisen parhaan kaverinsa serkku, säveltäjänä nyttemmin tunnettu Riikka Talvitie, kävi Iljan koulussa kertomassa omasta koulustaan eli Kallion lukiosta, Ilja innostui hakemaan Kallion lukioon, jonne myös pääsi.
– Ilmaisutaiteaineisiin painottuva lukio kuulosti hyvältä, etenkin kun siellä saattoi jättää esimerkiksi kemian ja fysiikan pois opintosisällöstä. Ei ole tarvinnut valintaa katua, vaikka ihan alkuun vei hetken sopeutua joukkoon. Aloitin nimittäin koulunkäynnin totuttuun tapaan KP-75:n verkkareissa, mutta jo noin viikon jälkeen vaatetukseni alkoi olla sellainen, etten enää sopivan boheemin taiteellisissa asusteissani erottunut joukosta, Ilja naureskelee.
– Jossakin vaiheessa lukion toista luokkaa tajusin haluavani kovasti mukaan johonkin harrastajateatteriin. Menin Ylioppilasteatterin pääsykokeisiin, ja kuuluin valittujen joukkoon. Kun teatteriin olisi oikeastaan pitänyt olla 18-vuotias, sain olla mukana vain sillä ehdolla, että kouluopinnot sujuvat teatterin ohella hyvin. Säännölliset näytelmäharjoitukset yhdistettynä teatterissa valvottuun koulumenestykseen tarkoittivat, että aktiivijalkapallo piti jättää.
– Samalla selkisi, että haluan näyttelijäksi. Hain Teatterikorkeakouluun ensimmäisen kerran jo 17-vuotiaana. Valituksi tulin tosin vasta kirjoitettuani ylioppilaaksi, käytyäni armeijan ja oltuani vuoden Lahden kansanopistossa teatteriopinnoissa. Jälkikäteen ajatellen tämä oli hyvä tapa siirtyä lapsuudenkodista itsenäiseen opiskelijaelämään.
– Monen muunkin näyttelijän polku on muuten kulkenut Ylioppilasteatterin ja/tai Lahden kansanopiston kautta Teatterikorkeakouluun, Ilja vinkkaa näyttelijänurasta mahdollisesti haaveileville nuorille.
Etenkin työskentely Ylioppilasteatterissa oli fyysisesti vaativaa ja kasvatti myös henkistä kanttia.
– Ylioppilasteatterissa opettivat ja ohjasivat tuolloin Jouko Turkan oppilaina toimineet henkilöt. Työskentelyyn kuului turkkalaiseen tyyliin paljon fyysisiä treenejä sekä melko rajujen mielikuvien käyttö. Hyväkuntoisena jaksoin kyllä hyvin fyysiset rasitteet, ja kokonaisuutena se ajanjakso kasvatti väkisin luonnetta viemättä kuitenkaan intohimoa näyttelemiseen. Pääsy Teatterikorkeakouluun oli sitten lopullinen tie näyttelijän ammattiin, Ilja määrittelee.
AHAA, Tampere kutsuu hetkeksi
Varsinaisen työuransa Ilja aloitti 1990-luvun lamassa Tampereelta käsin toimivassa kiertävässä AHAA-teatterissa.
– Tarjolla olisi ollut silloin töitä Lappeenrannassa tai AHAAssa. Valinta oli lasten- ja nuortenteatteri AHAA ja muutto vaimoni kotikaupunkiin Tampereelle, joka on AHAAn kotipaikka. Itse työ tosin oli kiertämistä ympäri Suomea. Kävimme mm. kouluissa sekä pidimme ns. tavallisia yleisöesityksiä. Suoritin silloin kuorma-autokortin ajaakseni osani kiertuematkoista. Muistan silloisena noviisina saamani rattivuoron kohti Ivaloa, josta en juuri muuta tiennyt kuin että se on Inarissa. Kun Inarin kunnanraja tuli vastaan, väsynyt mieli ilahtui, että kohta ollaan perillä. No kohta ja kohta, sillä olihan siltä kunnanrajalta Ivaloon matkaa vielä reilut 200 kilometriä. Siinä työssä oppi muun ohella tämän maan mittasuhteita hyvin.
AHAAssa vierähti pari vuotta, kunnes jatkuva kiertue-elämä alkoi väsyttää. Elämä jatkui hetken freelance-näyttelijänä Tampereella, mutta pian Ilja ja hänen vaimonsa päättivät siirtyä töiden perässä Helsinkiin. Ilja on näytellyt Kansallisteatterissa vuodesta 1998 lähtien, ensin vierailevana ja vuodesta 2007 lähtien vakituisena näyttelijänä. Kiertueet ovat olleet yksi osa tätäkin työtä, kun Ilja on ollut mukana Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön esityksissä.
– Olen saanut tehdä teatteria laajalla skaalalla. Minulla ei ole mitään selkeää tiettyä näyttelijäprofiilia. Teen teatteria lapsille ja aikuisille sekä niin komedioita kuin draamojakin, mikä kelpaa ja sopii minulle hyvin. Nautin saadessani tehdä erilaisia rooleja ja tykkään opetella uutta koko ajan. Sillä tavalla työ pysyy koko ajan mielenkiintoisena. Freelancerina voisi helpommin joutua tilanteeseen, jossa saa vain tietyntyyppisiä rooleja.
– Esitykset lapsille ja nuorille tulivat siis tutuiksi jo AHAAn kanssa kiertäessä. Lasten teatteria on mukavaa tehdä, kun siinä saa tehdä välillä aika isolla pensselillä esimerkiksi jonkin eläimen roolia tiiviissä vuorovaikutuksessa mukavan yleisön kanssa. Lapset eivät pidättele riemuaan, kun tykkäävät esityksestä.
– Pääosin olen tehnyt työtä teatterissa. Vierailuja tv-tuotantoihin on ollut noin yksi kolmessa vuodessa. Vielä harvemmin olen näytellyt kesäteattereissa, mutta nyt kesällä 2021 olen mukana Porissa Kirjurinluodon kesäteatterin Mielensäpahoittaja-näytelmässä.
Monologit ovat yksi oma näyttelemisen lajinsa, joita Ilja on tehnyt. Niistä viimeisin on yhdessä Mari Lehtosen kanssa toteutettu Kaikki hienot jutut, jolla tuli kolmas sija tänä
Aktiivipyöräilijä Ilja Peltonen saapui valokuvaukseen uusimmalla pitkän matkan maantieajoon tarkoitetulla polkupyörällään.
KESÄKUU 2021 | nw | 21
vuonna valtakunnallisessa monologikilpailussa Oulussa.
– Siinä meillä oli kaksi samasta tekstistä kiinnostunutta näyttelijää. Päätimme tehdä monologin Kansallisteatteriin yhteistyössä sillä tavalla, että vuorotellen toinen ohjaa ja toinen esittää. Oulun kilpailussa minä esiinnyin ja Mari hoiti tekniikan. Kun monologi perustuu interaktiivisuuteen, Oulussa teatteriin sai onneksi ottaa kourallisen talon henkilökuntaa katsomaan esitystä avustajan statuksella.
– Tehdyistä töistä mieleeni on jäänyt myös Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön esitys, jossa oli mukana kolmen ammattinäyttelijän ohella entisiä vankeja pää- ja sivurooleissa. Sitä pohjustimme mm. kiertämällä eri vankiloissa, joissa huomasi alun jännityksen haihduttua, että ihan samanlaisia ihmisiä suljettujen ovien takana elää kuin niiden ulkopuolellakin. Samaten ikäihmisten kanssa tehty Kiertuenäyttämön esitys, jossa käytiin läpi heidän ikäluokkansa mielikuvia Neuvostoliitosta, on pysynyt hyvin muistissa. Esitystä varten oli mm. haastateltu henkilöä, joka oli ensin loikannut Suomesta Neuvostoliittoon ja sitten Neuvostoliitosta takaisin Suomeen. Kävimme taustatyötä tehdessämme myös Viipurissa, jossa saimme ihmisiltä ihan erilaisia mielikuvia kuin itärajamme tällä puolen. Kiertelimme sen esityksen kanssa mm. palvelutaloissa, mikä antoi minulle uutta senkin takia, että omat isovanhemmat kuolivat jo ollessani lapsi. Nämä ovat esimerkkejä mielenkiintoisista paikoista ja ihmisistä, joihin työn kautta on saanut tutustua.
– Viimeiset ajat ovat olleet erikoisia koronan takia. Harjoitukset jonkun zoomin avustuksella ja striimatut esitykset ovat sitä samaa kuin jalkapallon pelaaminen tyhjille katsomoille. Kyllähän sekä jalkapalloon että teatteriin liittyy olennaisesti paikalla oleva yleisö. Olin itse katsomassa esitystä, johon pääsi 150 henkeä maskit päässä, kun kapasiteetti olisi ollut noin 750. Sekin tuntui aika valjulta normaaliin verrattuna. Nyt on jo onneksi voitu pitää oikeitakin harjoituksia, mutta niitä varten kaikilta, siis myös meiltä jo ensimmäisen rokotteen saaneilta, otetaan kerran viikossa sylkitesti. Tämä teatteri on sellaista tekemistä, että tartuntariski on suuri.
Liverpool kolahti jo pikkulapsena
Jalkapallo oli osa Peltosen perheen keravalaista arkea monella tapaa. Koko perhe kokoontui lauantaina saunan jälkeen tv:n ääreen, ja ilta alkoi aina Englannin liigan ottelulla, kun TV2 sellaisen näytti. Ilja kertoo Liverpoolin olleenkin ensimmäisen seuran, jota hän on ikinä kannattanut.
– Olen ollut fani noin vuodesta 1975. Luulen, että meissä 1970-luvulla syntyneissä on paljon juuri Liverpool-kannattajia niiden tv-otteluiden takia, joissa toisen joukkueen erotti kuvaruudussa tummemmasta peliasusta. Oikeasti ensimmäinen Liverpool-pelaaja, jonka muistan, on varmaankin Ray Clemence. Hänen seuraajansa Bruce Grobbelaar on kuitenkin ex-pelaajistamme Clemenceakin enemmän yksi all-time-suosikkini. Yksi syy siihen oli suosittu tv-sarja Hill Street Blues ja sen etsivä Mick Belker, joka oli sekä ulkonäöltään että olemukseltaan jotenkin samanlainen kuin Bruce. Kaksi suosikkia eli Hill Street Blues ja Liverpool FC kulminoituivat yhteen Brucen persoonassa, Ilja muistelee.
– Kaikkineen nuo ajat tuovat mieleen hyvin lämpimät muistot. Minulla on sellainen mielikuva, että Liverpool-yhteisössä on samanlaista perheenomaista läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä, mitä You’ll Never Walk Alone tunnuslauluna myös kuvastaa. Toiveena oli päästä Anfieldille aistimaan sen fiilis nyt viisikymppisen korvilla, mutta koronan takia tämä haave piti lykätä eteenpäin.
– En ole ns. hard core -fani. Junnuvuosina 1980-luvun puolivälissä kuljin paljon Ipswichin pelipaidassa, jonka ostin ainoana Helsinki cupissa myynnissä olleena sen lajin vaihtoehtona. Paidasta tuli niin tärkeä, että pidin sitä luokkakuvissakin, vaikken siis ollut seuran kannattaja. Tuossa on muuten yksi iso ero nykypäivään. Omalla pojalla on useita eri maiden seurajoukkuepaitoja, joita on osteltu matkoiltamme. Nyt minullakin on jo yksi Liverpool-pelipaita, jonka ostin Istanbulin vuoden 2005 finaalin jälkeisissä huippufiiliksissä. Mutta muuten en ole kerännyt Liverpool-tarvikkeistoa tai ollut mukana kannattajayhdistyksen tms. yhteisessä toiminnassa, Ilja toteaa.
– Ottelujamme toki yritän seurailla. Kun tämä työ on pääosin harjoittelua 11–15 ja esityksiä 18–22 ja siinä välissä ruoan tekoa lapsille ja omaa treenaamista sekä lasten harrastuksiin liittyviä toimintoja, se tuo omat rajansa pelien seurantaan. Esitysten aikana joutuu myös miettimään, kannattaako katsoa live-seurantaakaan. Pahimmillaanhan se voi pilata omat fiilikset, jos tulos ei ole mieluista.
– Ja voi se urheilun seuraaminen muutenkin heijastua esitykseen. Aikoinaan 1995 olimme työharjoittelussa Ruotsissa, josta vierailimme myös Vaasassa. Esitimme siellä jääkiekon MM-finaalin aikaan Shakespearea kouralliselle varmaankin jääkiekkohuumaa teatterissa paossa ollutta yleisöä. Näytelmään kuului kohtaus, jossa roolihahmoni tappoi toisen henkilön. Vastanäyttelijän piti jäädä näyttämölle kuolleena, kunnes esirippu laskeutuu. No sillä kertaa ”kuollut” kurssikaverini ei kuitenkaan menehtynyt heti, vaan hän ryömi näyttämöltä ”viimeisillä voimillaan” päästäkseen seuraamaan finaalin tapahtumia, Ilja naurahtaa.
– Lippujen saannin ohella matkustaminen Anfieldille on asia, johon pitäisi löytää hyvä ratkaisu. Olen nimittäin lentänyt viimeksi seitsemän vuotta sitten. Olemme matkustaneet kyllä esimerkiksi Malagaan ja Lontooseen laiva-juna -yhdistelmillä. Olen myös voinut käydä Lontoossa katsomassa Valioliigaakin, joten itse matka ei varmaan ole mahdoton este. Matkailu junalla ja laivalla vaatii kuitenkin enemmän aikaa, ja on esimerkiksi Malagasta Helsinkiin yhtäjaksoisesti tehtynä etenkin lapsillemme sangen uuvuttava kokemus. Mutta junamatka antaa toisaalta ihan eri mielikuvat matkan varren maisemista ja toisenlaisia muistoja kuin 3–4 tunnin lento. Esimerkiksi Belgiassa olen ollut vain neljä tuntia, mutta ollut kuitenkin.
Haetaan hyvän omantunnon elämäntapaa
Päätös olla lentämättä on yksi osa Iljan perheen valitsemaa elämäntapaa, jolla Ilja toivoo omalta osaltaan voivansa jättää lapsilleen puhtaamman ja paremman huomisen. Iljalle kyse ei ole ollut nuoruudesta asti palaneesta ideologiasta vaan järkeen perustuvasta uudenlaisten käyttäytymis- ja kulutustottumusten opettelusta. Hän kertoo mm. omien lasten syntymisen toimineen vauhdittajana sen miettimiselle, ovatko omat totutut toimintamallit ristiriidassa perimmäisen ajatusmaailman kanssa. Sitä kautta luontoa kuormittavia asioita alkoi pikkuhiljaa tippua yksi kerrallaan pois arjesta.
Iljan lähipiirissä on henkilöitä, jotka kirjoittavat ja tekevät taidetta ilmastonmuutoksesta. Kun jotkut Iljan perheen valinnoista on heidän joukossaan koettu mielenkiintoisiksi esimerkeiksi siitä, miten tavallisessa arjessa voi toimia ilmastonmuutosta hidastavasti, perhettä on myös pyydetty kertomaan valinnoistaan julkisesti. Kun koko perhe on halunnut tukea työtä ja osallistua tiedon jakamiseen, he ovat pyydettäessä myös suostuneet kertomaan tavastaan ajatella ja toimia.
– Kun usein ajatellaan, että etenkin lapsiperheiden arjessa monet kestävän kehityksen vaihtoehdot ovat hankalia ja työläitä toteuttaa, olemme hyväksyneet, että myös lapsemme ovat olleet näissä jutuissa mukana. Toivomme, että olemme näiden juttujen myötä voineet muuttaa ihmisten käsityksiä mm. siitä, miten lapsiperheen arjessa voi ajatella ja tehdä.
– Meillä siis mietitään, miten tavalliseen elämään voi tuoda kestäviä valintoja, mutta muuten uskoisin meidän elävän sangen tavanomaista lapsiperheen arkea, Ilja tähdentää.
– Asumme Käpylässä, minkä takia pärjäämme ilman omaa autoa. Koko asuinpaikka valikoitui aikoinaan osin sen mukaan, mistä on ajallisesti järkevää kulkea työmatkoja töihin julkisilla. Vuokraamme kyllä autoa silloin tällöin matkojen takia, mutta muuten liikumme kävellen, fillareilla tai julkisilla. Kaupassa voi käydä esimerkiksi kävellen rinkka selässä Triplaan tai pyöräillen Tammistoon. Kun kodin vierestä menee iso osa Helsingin busseista ja työpaikka on noiden bussien päätepysäkin vieressä, on joukkoliikenne luonteva tapa liikkua niinä syksyn ja talven kuukausina, kun eri tekijät yhteen laskien työmatkat pyörällä ovat tauolla.
– Emme tarvitse autoa toistuville mökkimatkoillekaan. Suvun yhteisellä mökillä voimme viettää viikon vuodessa, mikä riittää meille hyvin. Onneksi kyseessä on sellainen rentouttava ei tarvitse tehdä mitään -viikko, sillä meillä on ihan tarpeeksi työtä vapaa-ajaksi siinä, että asumme asunto-osuuskunnan omistamassa puutalossa Käpylässä, Ilja toteaa.
Iljan lyhyet nopeat
All-time suosikkipelaajasi Liverpoolissa?
– Toivoisin, että voisin sanoa Jari Litmanen, mutta kai se sit on Sami Hyypiä.
Miksi juuri hän?
– Vedän kotiin päin.
Entä suosikkisi nykyjoukkueessamme?
– Vanhana laitapakkina sanon Trent Alexander-Arnold.
Mikä nostaa hänet suosikiksesi?
– Mä ihailen hänen potkutekniikkaansa ja sitä miten hän on hyvä sekä puolustamaan että hyökkäämään.
Kenet haluaisit ehdottomasti joukkueeseemme ja miksi juuri hänet?
– Kevin De Bruynen.
Miksi juuri hän?
– Keskikenttä kaipaisi hieman oveluutta ja luovuutta. Thiago ja Keita ei oo ihan vastannu vielä huutoon.
Entä mille pelipaikoille haluaisit vahvistuksia (tärkeysjärjestyksessä)?
– Juuri nyt pakisto näyttää haavoittuvimmalta, mutta sotkisin ehkä kuitenkin mielummin tuloksenteko-osaston pakkaa.
Onko joku vastustajistamme sinulle erityinen inhokki tai erityisen rakas?
– Arsenal ja Manu sytyttää aina.
Jokin erityinen syy inhoon tai pitämiseen?
– Ne on kavereiden suosikkijoukkueita ja keskinäisistä tulee usein kuittia.
Entä onko jonkun vastustajan pelaaja jäänyt erityisesti mieleen?
– Kyllä De Bruyne on kova.
Hyvässä vai pahassa ja miksi?
– Jos pysyy ehjänä, niin on kohta maailman paras pelaaja. Hyvä hänelle, paha vastustajille.
Seuraatko reserviemme tai juniorijoukkueidemme otteita?
– En seuraa.
Ensimmäinen käyntisi Anfieldilla, peli ja tulos?
– Täytän kesällä 50 vuotta. Tarkoitus oli ennen sitä käydä Anfieldilla. En onnistunut. Ehkä ennen 60 vuotta.
Liverpool FC elämässäsi asteikolla 1-10?
– 7
Aktiivisuutesi Liverpool-kannattajana asteikolla 1-10 ?
– 7
Selitä itsellesi antamasi arvosana max kolmella sanalla.
– Semi-ahkera passiivi-kannattaja.