- TEKSTI ja KUVAT: Jarmo Makkonen
Toivoin alle 10-vuotiaana, että saisin samanlaiset viikset kuin Ian Rushilla
Korvissa Korvissa ujeltava tuuli tekee Helsingin Lauttasaaren iltapäivän pakkassäästä ikävän purevan. Paikallisessa olutravintolassa tunnelma on sen sijaan kodikkaan lämmin ja seesteinen. Valitsen mukavan paikan ikkunan vierestä. Se osoittautuu edesmenneen Tommy Tabermannin kantapöydäksi. Seurakseni saapuu näyttelijä Mikko Nousiainen, 43, joka tilaa kahvin.
Mun täytyy ajaa vielä tänään Tampereelle
Kahden kaupungin - Helsingin ja Tampereen - välillä aikansa jakavan Nousiaisen kalenterista löytyi aikaa myös Norwegian Woodille, vaikka kuluva syksy on ollut kiireinen. Viimeisten kahden kuukauden aikana on ilmestynyt kokonaista kolme hänen tähdittämäänsä elokuvaa (Valmentaja, Pieniä suuria valheita ja Swingers), joiden promoamisen kanssa on ollut ”tosi haipakkaa”. Haastattelua edeltävänä iltana on ollut Swingersin ensi-ilta, jonka vuoksi PSG-Liverpool jäi kokonaan näkemättä. Nousiainen laskeskelee tehneensä niin sanottuja oikeita näyttelijäntöitä vain viitisen päivää koko syksynä. Tämä on poikkeuksellista. Näyttelijäntyöt jatkuvat Kansallisteatterissa Sammakkokuningas –näytelmässä, jonka ensi-ilta koittaa helmikuun puolivälissä. Kyseinen näytelmä on erityinen, koska siinä Mikko pääsee ensimmäistä kertaa kunnolla teatterilavalle isänsä Heikin kanssa. Näytelmässä hän esittää NHL-jääkiekkoilijaa, joka pohtii uransa jatkoa.
- Harmi ettei [päähenkilö] ollut jalkapalloilija, mutta mennään nyt tällä jääkiekon saralla sitten! Nousiainen vitsailee.
Näytän Norwegian Woodin numeroa, jossa Fellow Scouserina poseeraa kesäisissä Helsingin Kallion maisemissa Nousiaiselle tuttu näyttelijä, Juha Varis.
- Karhupuisto! Mä oon asunut lapsuuteni ihan tuossa vieressä.
Kalliossa alkoi myös Nousiaisen oma jalkapalloura. Hän pelasi 11 vuoden ajan, ensin HJK:n Kallion kaupunginosajoukkueessa, sitten Kiffenissä, ja lopulta Helsinki Unitedissa. 16-vuotiaana laji kuitenkin sai jäädä ja tilalle tuli amerikkalainen jalkapallo. Toisaalta jalkapalloharrastus alkoi vaatia liikaa omistautumista, toisaalta jenkkifutis sopi nuorukaisen fysiikalle todella hyvin. Lajinvaihtoa ei ole tarvinnut katua. Jenkkifutisura kesti seitsemän vuotta, ja sen aikana yksi lapsuuden unelma täyttyi:
- Pääsin pelaamaan Suomi-paita päällä junnumaajoukkueessa Olympiastadionilla Ruotsia vastaan, ja vielä voitettiin, Nousiainen fiilistelee ja lisää nauraen: mutta silloin lapsena haaveilleissa luulin että se olis toteutunut jalkapallon saralla äijien maajoukkueessa, mutta ei se ihan mennytkään niin!
Nousiainen seuraa edelleen tarkasti amerikkalaista jalkapalloa television välityksellä.
Jalkapallo palasi Nousiaisen harrastusrepertuaariin aikuisiällä. Kavereiden tai työporukan kanssa pelailun lisäksi Nousiainen on osallistunut mm. teatterien välisiin turnauksiin ja Rock-futiksen SM-kisoihin. Pelaaminen on kuitenkin jäänyt viime aikoina vähemmällä, ymmärrettävästä syystä. Terve kroppa on näyttelijäntyössä korvaamaton työkalu, eikä polvivammoista kärsinyt Nousiainen voi ottaa turhia riskejä.
Ian Rush esikuvana
Tampereella vuonna 1975 syntyneen Nousiaisen lapsuudessa Liverpool FC kulki voitosta voittoon halliten Englannin ja Euroopan kenttiä. Tuo aikakausi on tehnyt moneen lapseen lähtemättömän vaikutuksen, ja loppuelämän kestävä rakkaustarina on saanut alkunsa. Nousiainen ei osaa nimetä oman LFC- kannatuksensa perimmäistä syytä. Hänellä oli lapsena huoneensa seinällä kolmen seuran viirit: Real Madrid, Nottingham Forest ja Liverpool FC, jotka kaikki olivat menestyksekkäitä 80-luvulla. Henkinen side Liverpoolin kaupunkiin on kuitenkin syntynyt jo varhain ainakin musiikin kautta. Nousiainen on nimittäin ollut Beatles-fani jo pienestä pitäen, ja on siksi halunnut aina matkustaa Liverpooliin. Beatles-rakkaus on peräisin hänen isältään Heikiltä, joka on sattumoisin myös kova LFC-kannattaja: ”Täytyykin kysyä isältä että onko tämä tietoista aivopesua ollut koko homma!” Nousiainen pohtii kieli poskessa.
Oli varsinainen kipinä Liverpoolin valikoitumiseen missä hyvänsä, Nousiaisen lapsuuden ensimmäinen jalkapallosankari, ”se juttu”, oli Ian Rush, jolta hän kopioi innokkaasti erilaisia tapoja. Nousiainen muistelee huvittuneena esimerkiksi kastelleensa kesäisin futiskenkänsä likomäriksi ennen pelejä, koska oli nähnyt Rushin tekevän niin. Ja tietenkin:
- Toivoin alle 10-vuotiaana että saisin samanlaiset viikset kuin Ian Rushilla.
Lapsuuden ajan otteluista Nousiaisella ei ole selkeitä muistikuvia. Hän muistelee olleensa lapsena usein lauantaisin mummolassa, jossa katseltiin YLEn jalkapallolähetyksiä. Tuon ajan Pool-pelaajista mieleen ovat jääneet Rushin lisäksi esimerkiksi Kenny Dalglish, Bruce Grobbelaar, Peter Beardsley ja Graeme Souness.
Uskollinen ja intohimoinen kannattaja
Nykyään Nousiainen yrittää katsoa Liverpoolin otteluita aina kun vain pystyy. Kuluva syksy on kuitenkin ollut tässäkin mielessä poikkeuksellinen:
- Hävettää sanoa että tänä syksynä olen nähnyt kaksi kokonaista peliä.
Kiireinen kalenteri on sallinut lähinnä yksittäisten puoliaikojen seuraamisen, koska Nousiainen haluaa katsoa ottelut suorana. Lopputulos on saatava tietää heti ottelun päätyttyä, eivätkä jälkilähetykset ilman jännitystä kiinnosta häntä. Nousiainen kertoo katsovansa otteluita nykyään useimmiten yksin, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että varsinkin isojen otteluiden seuraaminen porukalla voisi olla mukavampaa. Toisaalta, 2000-luvun alussa Tampereella asuessa kavereiden kanssa matsien katsominen pubeissa oli Nousiaiselle henkireikä. Ottelut tosin olivat usein muiden joukkueiden kuin Liverpoolin pelejä:
- Valitettavan monta ManUn ja Arsenalin peliä oli pakko mennä katsomaan.
Niinpä. Nousiainen on intohimoinen futisfani, ja ikuiset kiistakumppanit Everton ja varsinkin ManU aiheuttavat hänessä voimakkaita, negatiivisia tunteita. Tähän vihaan liittyviä muistoja on jo lapsuuden ajalta. Silloin hän luki Buster-sarjakuvalehdestä erityisesti Harjumäen sisu –sarjaa. Pettymys olikin valtava, kun sarjakuvan päähenkilöt menivät pelaamaan Evertoniin. Liverpoolin verivihollisten lisäksi myös Saksan maajoukkue kuului aiemmin Nousiaisen inhokkeihin, mutta asiat muuttuivat radikaalisti vuonna 2006, kun Jürgen Klinsmannin ”hyökkäävä, eteenpäin menevä, opportunistinen fudis” teki häneen vaikutuksen. Manchester Unitedin suhteen muutosta ei sen sijaan ole näköpiirissä:
- Sille ei vain voi mitään. Mun on tosi vaikea olla ManUn puolella. Ja vielä kun mulla on niin paljon ystäviä jotka on ManU-faneja.
Mieleen painuneista otteluista puhuttaessa nousee esiin tietenkin vuoden 2005 Istanbulin finaali, jota Nousiainen oli katsomassa punavuorelaisessa ravintolassa näyttelijäkollegojen, Niko Saarelan ja Kari Hietalahden kanssa. ”Hissuhan [Hietalahti] lähti siitä sitten puoliajalla himaan!” Nousiainen muistelee ratketen nauruun. Hietalahti oli saanut tiedon dramaattisesti kääntyneen ottelun lopputuloksesta perinteiseen tyyliin teksti-tv:stä. Nousiainen pohtii omia tuntojaan tuona historiallisena iltana ja toteaa hymyillen:
- Nyt kun miettii [sitä peliä] niin tuntuu, että olisi ollut sellainen fiilis että tää hoidetaan vielä, mutta tuskin se kuitenkaan niin on ollut! Aika huonot fiilikset taisi olla jossain vaiheessa.
Klopp ja nuorten esiinmarssi miellyttävät
Menestys on kiertänyt Liverpoolin pääosin kaukaa sitten 90-luvun alun.
- Valioliiga ei oo ollut kauhean ystävällinen meille.
Nousiaisen kiinnostus Liverpoolin seuraamiseen on kuitenkin säilynyt tästä huolimatta vuodesta toiseen, vaikka heikommat ajat ovatkin ahdistaneet. Hän näkee, että seura on tehnyt paljon virheitä, ”sellaisia paniikkinappulan painamisia”, ja varsinkin siirtopolitiikka on ollut ajoittain outoa. Esimerkiksi Gerard Houllierin aikana hankittiin pelaajia (mm. Jari Litmanen ja Patrik Berger), jotka eivät sopineetkaan managerin pelitapaan. Sittemmin hankinnoiksi on valikoitunut liikaa ylihintaisia brittejä, ja jonkin aikaa sitten oli outo jakso siirtomarkkinoilla, kun pelaajia hankittiin suuria määriä ja esimerkiksi ”Southampton ostettiin tyhjiin”. Nousiainen toivoo, että tehdyistä virheistä on opittu.
Joukkueen nykytilaan Nousiainen on todella tyytyväinen. Erityisesti saksalaismanageri Jürgen Klopp saa häneltä kehuja:
- Mä luulen että Klopp on hyvä ihmisten kanssa. Se tietää millaisia pelaajatyyppejä se haluaa joukkueeseen.
Nousiainen kertoo olleensa erityisen ilahtunut Virgil van Dijkin hankinnasta, sillä tämä on vahvistanut aiemmin ”hasardiherkkää” puolustusta merkittävästi. Van Dijk tuo varmuutta ja mahdollistaa esimerkiksi keskikentän ylempänä pelaamisen. Lisäksi Nousiainen nostaa Mo Salahin esimerkkinä pelaajasta, joka jo ehdittiin tuomita muualla, mutta jonka Klopp sai nostettua uudelle tasolle.
Myös se, että Klopp on antanut mahdollisuuksia nuorille, saa Nousiaisen tyytyväiseksi. Esimerkkinä hän mainitsee Trent Alexander-Arnoldin, todeten että nuori pelaaja tekee vielä virheitä, mutta niin pitääkin, sillä niistä oppii. Nousiainen pohtii, että seuran omien kasvattien, ”oman kylän poikien”, saaminen ykkösjoukkueeseen on kannattajille tärkeää. Liverpoolin akatemiassa Nousiaista kiinnostavia nuoria pelaajia ovat tällä hetkellä ainakin Ben Woodburn ja suomalainen puolustaja Patrik Raitanen.
Liverpoolin pelaajamateriaalin vahvistumisesta huolimatta Nousiainen kaipailee ensisijaisesti vieläkin enemmän laajuutta miehistöömme, koska Kloppin suosima aktiivinen pelityyli vaatii paljon liikettä esimerkiksi laitapuolustajilta ja kärkikolmikolta. Ylhäältä prässääminen kuormittaa ja kumuloituva rasitus vie tehoja varsinkin loppukaudesta. Nousiainen toivoisi materiaalin laajenemisen tapahtuvan joko omien nuorien pelaajien kasvamisen tai edullisten hankintojen kautta. Avaukseen ei hänen mielestään ole välttämättä tarvetta hankkia ketään tiettyä pelaajaa, koska pelaajilla on nykyjoukkueessa selkeät roolit. Lopulta Nousiainen tulee siihen tulokseen, että olisi hyvä, jos keskuspuolustuksessa olisi selkeä ykköspari – kuten Hyypiä ja Carragher aikoinaan – ja että van Dijkin vieressä pelaisi kenties joku omista nuorista kasvanut pelaaja. Hänen toiveensa voi hyvinkin toteutua, jos nuori Joe Gomez jatkaa lupaavia esityksiään.
Anfield vielä kokematta
Nousiainen tunnustautuu intohimoiseksi olutmieheksi, joka yrittää maistella mahdollisimman paljon erilaisia oluita, varsinkin ulkomailla matkustellessa. Olutta on epäilemättä tullut nautittua myös Brittein saarilla, erityisesti 15-20 reissun ansiosta tutuksi tulleessa Lontoossa, jossa hän on vieraillut lähinnä teatterin takia. Liverpoolin kaupunki on kuitenkin toistaiseksi jäänyt kokematta. Täten myös Anfieldin vierailu antaa odottaa itseään. Nousiainen ei kuitenkaan ole käynyt muissakaan fudispeleissä Englannissa. Hän vakavoituu:
- En oo käynyt ikinä missään festareillakaan, koska en voi hyvin paikoissa, joissa on liikaa ihmisiä. Vaikka mulla ei oo mitään varsinaista kammoa [sellaisia tilanteita kohtaan], niin joskus voi tuntua, että on pakko päästä pois – mutta ei sellaista tapahdu juuri koskaan.
Nousiainen kertoo, että ahdistava ajatus Anfieldin väenpaljoudesta on saanut hänet empimään lähtöä ja toistaiseksi hylkäämään matkasuunnitelmat. Hänen mielipiteensä tästä jaakobinpainista on kuitenkin selvä:
- Se on ylireagointia. Pakkohan mun on saada itsestäni se irti, että meen sinne. Sitten kun joskus oon Anfieldilla, niin toivon että voin katsoa sitä sellaisen pikku-Mikon silmin, että nyt ollaan tässä.
Laulumies ja maajoukkuefani
Nousiaisen kenties vähemmän tunnettu puoli on se, että hän myös laulaa. Liverpoolin kannatuslauluja hän ei kuitenkaan YNWA:n lisäksi osaa. Senkin laulaminen on jäänyt toistaiseksi yhteen privaattiesitykseen: hän kertoo laulaneensa sitä näyttelijä Eero Ritalan kanssa autossa viime kevään Liverpool-Roma –otteluparin aikaan. Samassa autossa ollut tuottaja, Roman kannattaja, oli nimittäin alkanut laulaa Roman kannatuslaulua. ”Se on ainoo kerta. Muuten annan muiden laulaa mieluummin sitä.”
Toivotaan, että mies pääsee vielä kajauttamaan hymnin ilmoille Anfieldilla. Mahdollisesti, sillä Nousiainen kertoo käyneensä aiemmin suurtenkin katsojamäärien otteluissa, ja mainitsee edelliseksi matsikseen Suomi-Saksa –maaottelun vuodelta 2001. Silloinkin tosin ottelu piti jättää puoliajalla työkiireiden takia kesken, Suomen 2-0 -johtoasemassa. Nousiainen muistelee sen jälkeen saatuja kahta tekstiviestiä nauraen epäuskoisesti: Saksa oli noussut tasoihin. Nämä ”Huuhkajien pettymykset” ovat yksittäisistä otteluista jääneet Nousiaisen mieleen paremmin kuin Liverpoolin pelit. Haastattelun aikana hänen puheessaan toistuvatkin moneen otteeseen Suomen maajoukkue Huuhkajat, Jari Litmanen ja Sami Hyypiä. Maajoukkuejalkapallo on Nousiaiselle selvästi tärkeä asia, ja hän muistaa hyvin ajan, jolloin sekä Hyypiä että Litmanen olivat Liverpoolissa. Litmasen kohtelu harmittaa Nousiaista vieläkin.
”Jotenkin masennuin siitä kun pahimmillaan Patrik Berger ja Litmanen molemmat istui penkillä. Houllier jotenkin jurrutti sitä omaa systeemiään niin vahvasti, ettei tuon tyylisille pelaajille löytynyt paikkaa joukkueessa.”
Nyky-Liverpoolin taitopelaajia suosiva tyyli onkin varmasti Nousiaisen mieleen. Hänen mielestään on tärkeää, että joukkueen pelitapa on ajettu sisään niin, ettei pelaajien tarvitse ajatella – kaikki tulee selkärangasta. Silloin pelaajat vain pelaavat ja nauttivat siitä, että asiat toimivat.
”Vaikka [fudis] on joukkuepeli niin yksilöt ratkaisee loppuviimeksi. Se vaan on hienointa ja maagisinta kun kaksi pelaajaa toimii samalla luovalla tavalla.”
Nousiainen kertoo jalkapallon taktisen puolen kiinnostavan periaatteen tasolla, muttei itse analysoi Liverpoolin pelaamista siitä perspektiivistä. Toisaalta, jalkapallotaktiikat ovat miehelle varsin tuttuja, onhan hän manageroinut itsekin futisjengejä – monen muun IT-ajan jalkapallofanin tavoin – pelaamalla Football Manager –sarjan pelejä.
”Se on kyllä paras peli mitä on! Todella koukuttava. Pelasin 2000-luvun alussa enemmän, mutta nyttemmin pelaaminen on vähentynyt selvästi. Nykyään pelaan silloin tällöin pelin kosketusnäyttöversiota.”
Tunti vierähtää nopeasti sanavalmiin Nousiaisen seurassa. Hän puhuu jalkapallosta ja rakkaasta seurastaan selvästi mielellään. Haastattelun lopuksi sovimme, että kauden päätteeksi mennään katsomaan jälleen Liverpoolin Mestarien Liigan finaalia vaikkapa Casino Helsinkiin.
”Siitä lähdetään!”
Juttu on alunperin julkaistu "Norwegian Wood" -lehden numerossa 61 syyskuussa 2019.