Fellow Scouser: Ari Lahti

- TEKSTI: Arto Rautio
- KUVAT: Arto Rautio

Seiskan Liverpool-kannattaja. Näin voi tiivistää sanaleikillä julkkisvalokuvaaja Ari Lahden työpaikan ja yhden intohimon. Fellow Scouser Ari Lahti nimittäin kuvaa työkseen aikakausilehti Seiskaan. Työ kuvaajana on vienyt muun muassa Linnan juhliin, tapaamiseen Rafa Benitezin kanssa ja Jokelan koulusurmapaikalle.

Keväällä 2016 Ari Lahti julkaisi yhdessä toimittaja/kirjailija Paavo Nurmen kanssa kirjan Kasvot, johon hän on kerännyt valikoiman hienoja kuvia vuosiltaan viihdemaailmassa. Paavo Nurmi on tehnyt kuviin liittyvät lyhyet tekstit. Tuon kirjan ilmestyttyä keväällä Ari oli haastateltavana Ylen Arto Nyberg -ohjelmassa. Liverpool-kannattajien iloksi Ari käytti suorassa lähetyksessä Shankly-mallista Liverpool FC -takkia ja hänen toivekappaleensa oli Gerry and The Pacemakers’ien You’ll Never Walk Alone.
– En muuten kyllä erityisemmin kulje Liverpool-asusteissa. Tietysti ottelupäivinä etenkin paikan päällä asusteeseen kuuluu pelipaita ja huivi. Tuo Shankly-takki oli haaveeni ja sitä olen pitänyt mielelläni, kun sain sellaisen hankituksi. Kyllähän seura on oikeasti sydämissä eikä vaatteissa. No minulla se on myös käteen ottamassani Liverpool-tatuoinnissa, joka saanee vielä joskus johonkin seurakseen YNWA-tatuoinnin. Tuota ”seura on sydämissämme” -ajatusta kuvaa, että Liverpoolin King Charles -pubissa, jossa viihdyn yleensä ottelun jälkeen, ei näe paikallisilla hirveästi Liverpool-asusteita, Ari kertoo.
– Samalla on sanottava, että pidän kovasti arvossa Paavolta lahjaksi saamaani Sami Hyypiän nimikirjoituksella varustettua pelipaitaa. Se tulee menemään kehyksiin ja kotimme seinälle. Vaimoni Kati on onneksi myös Liverpool-kannattaja ja päästää usein ottelujen aikana sellaisia kannatusääniä tai kommentteja, että joudun jopa välillä hyssyttelemään häntä, etteivät naapurit häiriinny liikaa, Ari naurahtaa.

Harrastus muuttui työksi

Ari Lahti on syntynyt ”Turun legendaarisessa synnytyssairaalassa”. Valokuvaajaksi hän kehittyi vasta ajan kanssa. Kun hänen äitinsä työskenteli turkkurina, opiskeli Arikin ensin turkkuriksi. Se työ vaihtui kuitenkin pian sähköalan ammattitutkintoon ja työskentelyyn elektroniikka-asentajana ensin Turun Sanomien ja sitten Teknoteamin palveluksessa. Kun 1990-luvun lama vei työpaikan, Ari lähti Muurlan luovien alojen kansanopistoon kaksivuotiselle valokuvauslinjalle.
– Valokuvausta olen harrastanut kakarasta asti. Muistan, kuinka jännää oli aina odottaa kuvia Kymppikuvasta ja nähdä sitten, millaisia niistä lopulta oli tullut. Aika erilaista kuin nykyään digikameroiden aikaan, Ari naurahtaa.

Ajatus valokuvakirjasta liittyy siihen, että Ari on pitkään haaveillut omasta näyttelystä. Tämä kirja sekä sen julkistamisen yhteydessä pidetty lyhyt näyttely toteuttivat osaltaan haavetta. Usein Seiskan kuvatoimituksen käyttämä kuva ei ole se, joka on kuvaajan mielestä osuvin. Ari on kerännyt otoksistaan arkistoa vuosien mittaan. Nyt hänen mielestään parhaita kuvia on siis yksissä Mistake Median kustantamissa kansissa yhdessä Paavo Nurmen kuviin tekemien tekstien kanssa.
– Kun olen luovan alan työntekijä, ajattelen tekeväni työtä muillekin kuin itselleni. Kirjan idea on näyttää, että dokumentaarinen kuvaus on muutakin kuin lehden sivuilla näkyvät kuvat, joissa jollakin on ehkä peukku pystyssä. Kirja kertoo esimerkiksi sen, ettei viihde ei ole vain bling blingiä. Kun kuvasin äskettäin Seela Sellaa, hänestä meni lehteen tietynlainen poseeraus ja arkistooni ihan toisenlainen tunnelmakuva pukuhuoneessa valmistautuvasta näyttelijästä.
– Aika usein tuli etenkin alkuaikoina kinatuksi kuvatoimituksen kanssa heidän kuvavalinnoistaan. Muistan kerran ottaneeni maajussista liki eeppisen idyllisen kuvan, jossa oli mahtava yhdistelmä maisemaa ja miestä. No kuvatoimitus oli sitten rajannut niin, että vain henkilön pää näkyi. Ikinä en saanut selitystä, miksi niin oli tehty. Mutta nyt kun olen oppinut, mitä kuvatoimituksemme haluaa, otan usein kuvia sekä kuvatoimituksen että oman makuni mukaan. Näen maailman nimittäin aika eri tavalla kuin julkaisumme tekijät. Ajatus on tehdä ehkä lisää kirjoja ja näyttelyitäkin noista itsestäni hienoista kuvista, joita lehti ei käytä, Ari kuvaa luovan ihmisen elämän arkea.

Kuva on osa journalismin laatua

Ari on tehnyt kuvaajan työtä ensin vapaana valokuvaajana muun muassa koulukuvauksissa ja sitten päätoimisesti ns. julkkisten kanssa, aluksi Apu-lehteen ja nyt viimeiset reilut 11 vuotta Seiskaa kustantavalle Aller Medialle. Kuten Kasvot-kirja kertoo, työ näyttää muitakin elämän puolia kuin julkkiksia. Yksi Aria erityisesti koskettanut tapahtuma olivat Jokelan koulusurmat. Kirjassa on kuva luodinreikien täplittämästä ovesta.
– Se on minulle henkisesti ovi pahan ja hyvän välillä, Ari kuvaa tuntemuksiaan.
– Samaten kahdeksanvuotiaana surmatun Erika-tytön nukkekoti, Auswich ja ensimmäistä kertaa vuosiin suihkuun päässyt Arska ovat sitä totuutta, jota dokumentaarisessa kuvauksessa kohtaa. Tähän työhön liittyy myös ensimmäinen käyntini Anfieldilla elokuussa 2009. Teimme silloin reportaasia Arto Nybergistä suosikkijoukkueensa kotistadionilla ja kotiottelussa, Ari avaa työn monipuolisuutta.

Kirjassa kuva Artosta Anfieldin edessä on varustettu otsikkotekstillä ”pikkupojan taivaassa”. Se tunnelma kuvasta välittyykin erinomaisesti.
– Minusta on tosi häpeällistä, että kuvaajan käytöstä ei haluta maksaa. Ei se ole iso kustannus oikeasti. Hyvä kuva on kuitenkin hyvin keskeinen osa journalismin laatua. Kun baseballin vuoden 2016 finaaleissa Chigago Cubs voitti ensimmäisen mestaruuden 102 vuoteen, oli liki järkyttävää verrata rinnan ammattivalokuvaajan upeaa otosta juhlivista mestareista yhdessä lehdessä ja jonkun toimittajan kai kännykkäkameranäppäystä toisessa lehdessä. Arvaat kai kumpi on myyvämpi. Sama fiilis tuli Harri Ollin tiedotustilaisuudessa, jossa itse rakensin kuvaan tunnelman, asetelman ja valaistuksen harmonisen kokonaisuuden. Isossa päivälehdessä oli freelance-toimittajan kuva, jossa näkyi Ollista päälakea ja nenänpäätä, kun hän luki tiedotettaan, ja ympärillä näkyi kaikenlaista epämääräistä roinaa. Jotenkin ei tullut laatulehden leima päivälehden jutusta ainakaan minulle, Ari murisee mielestään typerää toimituspolitiikkaa, jota iltapäivälehdetkin tahtovat käyttää.
– Oma esikuvani ja ihanteeni on Henri Cartier-Bresson, jonka kuvia kukaan ei saanut rajata. Ehkä tuo maajussitapaus tuntui erityisen raivostuttavalta juuri siksi. Mutta kysynpä vaan, mitähän joku kuvataiteilija sanoisi, jos joku ostaisi hänen taulunsa tai grafiikan lehtensä ja piirtelisi sitten päälle omia elementtejään tai leikkelisi työtä vähän pienemmäksi, Ari selventää asennettaan hymynvirne suupielessä.

Julkkikset ovat työpaikka

Omalle työnantajalleen eli Allerille Ari antaa kiitosta siitä, että talossa on omia kuvaajia. Arin työ lähtee yleensä siitä, että toimittajalla on juttuaihe, johon hän sitten buukkaa kuvaajan. Arin työtehtävät liittyvät hyvin paljon viihteeseen. Tosin viihde on hänen mielestään hankalasti määriteltävä asia. Mikä on viihdettä kenellekin? Arille esimerkiksi tämä Norwegian Wood on viihdettä parhaimmillaan. Jollekin uutisetkin ovat viihdettä.

Ari ei tee paparazzikuvausta, vaan sen puolen kuvat tulevat nykyisin pääosin lukijoilta. Lisäksi firmalla on kaksi omaa paparazzikuvaajaa. Tarvittaessa toki Ari hoitaa tätäkin puolta, kuten teki odotellessaan ulkona Tanja Karpelan lähtöä synnytyssairaalasta viimeisimmän vauvansa kanssa. Mikään ”puskakuvaaja” Ari ei siis silloinkaan ollut, vaan kuvat otettiin näkyvästi ja käytännössä ihan hyvässä yhteisymmärryksessä kuvattavan kanssa.
– Toimittajien suhteiden kautta saatavia juttuaiheita täydentävät Seiskassa lukijoille luvattujen 77 tai 777 euron vinkkipalkkioiden tuomat aiheet ja valokuvat. Palkkion saa, jos vinkki johtaa juttuun tai jopa kansijuttuun. Meillä on jutun julkaisulle kolme ehtoa, jotka ovat tarkista, tarkista ja tarkista. Kun esimerkiksi Englannissa lehdistö kirjoittaa hyvinkin kovia ja jopa peränpitämättömiä juttuja, meillä tarkistetaan ensin siis faktat ja muutenkin kohdellaan ihmisiä aika silkkihansikkain Brittein saariin verrattuna.
– Julkkiskuvaajan työ on raakaa ahertamista. Toki meillä on hyvä työyhteisö, jossa vapaus on keskeinen työhöni kuuluva arvo. Joustamme molemmin puolin, ja saatan tehdä työtä ensin jonkin aikaa aamusta, mennä päiväksi muualle ja palata takaisin töihin sitten illaksi. Kun töitä tehdään, sitä siis tehdään täysillä. Niinpä vaikkapa Linnan juhlat tai ulkomaanmatkat ovat siksi sangen uuvuttavia. Linnan juhlissa esimerkiksi on kauhea kiire sekä erittäin ahdasta ja kuumaa. Siellä sitten yritän frakki päällä hoitaa työtäni niin hyvin kuin mahdollista. Boolia otan sitten lopuksi ehkä, kun kamerakalusto on pakattu ja työt lopetettu siltä päivältä, Ari esittelee päiviään.
– Nyt olen toivonut kehityskeskusteluissa, että me kuvaajatkin saisimme ehdottaa juttuaiheita ja tehdä etenkin reportaaseja. Idea on, että ottaisin kuvat ja tekisin myös tekstit juttuun. Ainakin itselläni tuo kirjoittaminen sujuu sen verran hyvin, että tällainen onnistuisi, Ari visioi.
– Vielä 2000-luvun alussa työ oli toisenlaista. Ulkomaanmatkoille esimerkiksi ei lähdetty alle viikoksi. Silloin tuntui myös vielä ihan mukavalta nähdä uusia paikkoja. Nyt esimerkiksi kävimme keväällä Thaimaassa niin, että lento sinne oli sunnuntaina. Maanantaina ajoimme saareen, jossa kuvasin jotain 16 tuntia. Sitten saarelta takaisin mantereelle ja lento aamulla kotiin. Nyt kävimme juuri autolla Joensuussa niin, että ajoimme sinne, sitten tiukka sessio töitä ja lopuksi taas autolla 600 kilometriä takaisin. Eli ei tässä sen enempää kuvaajilla kuin toimittajillakaan ole aikaa esimerkiksi läträtä viinasten kanssa.
– Vielä Apu-lehdessä ollessani järjestettiin kosteita tilaisuuksia. Vanhojen aikojen tapojen takia yksi kollega on mennyt ihan rappiolle ja toinen kuollut. Nykyisin tuollaiseen mahdollistavaa biletyskulttuuria ei siis enää ole sen enempää julkkisten kuin meidän median väenkään joukoissa. Käymme vuosittain muutamissa cocktail-tilaisuuksissa sekä lisäksi MTV:n ja Ylen tietyissä tilaisuuksissa. Esimerkiksi Clarion-hotellin marraskuisissa avajaisissa paikalla oli toistakymmentä julkkista, jotka viipyivät kukin paikalla ehkä tunnin. Itse menen keikalle yleensä autolla, Ari kuvaa maailman muutosta.

Ari tuntee julkkikset ja julkkikset tuntevat Arin, mutta julkkisten ja Arin maailmat risteävät vain Arin ollessa töissä. Julkkisten maailma on Arille työpaikka, jossa hän ei viihdy vapaa-aikanaan. Toki joihinkin työssä tavattuihin henkilöihin on syntynyt kaveruussuhdekin, mutta etenkin isoimmat kuuluisuudet jäävät kaveripiirin ulkopuolelle.
– Tunnetuimmat julkkikset rakentavat ympärilleen useimmiten suojakuoren, julkisuuden roolihahmon. Se suojaa heitä, mutta osa jää sen vangiksikin. Se tulee surullisesti näkyviin sitten, kun julkisuus alkaa vähetä. Niissä tilanteissa meillekin tulee sitten ehdotuksia, josko tehtäisiin tällainen tai tuollainen juttu. No useimmiten ei tehdä.

Purkkakuvien keräilystä Liverpool-kävijäksi

Arin oma kiinnostus jalkapalloon on syntynyt noin kuusivuotiaana pojannassikkana, kun hän sai ensimmäisen purukumipakkauksen, jossa oli Englannin liigaan liittyvä keräilykuva.
– Itse purkka oli minusta pahaa, mutta ne kuvat olivat tosi hienoja. Pidin etenkin Leedsin joukkueen kuvista silloin, kun ne olivat minusta komeimpia. Keräsin niitä kuvia keräilyvihkoon, jonka olen harmikseni heittänyt joskus suutuspäissäni menemään, kun en löytänyt mistään puuttuneita neljää–viittä kuvaa.
– Oma jalkapalloilijan urani jäi kai yhteen kesään Raision Palloseuran nappulaporukoissa. Olin jo silloin aika romuluinen kaveri ja lopetin, kun itseäni puolta pienemmät kaverit veivät pallon jalastani niin kovin helposti, Ari naureskelee.

Englantilaista jalkapalloa ja Liverpool FC:täkin Ari on seurannut jo lapsuudesta asti. Brittifutiksen ohella Lahdet katsovat jonkin verran Espanjan La Ligaa, jossa etenkin Luis Suarezin otteet Barcelonan paidassa kuuluvat must-juttuihin aina, kun siihen on mahdollista. Liverpool FC:stä tuli hänen seuransa ehkä osin sen takia, että Liverpool ja Turku ovat molemmat vahvoja satamakaupunkeja.
– Isoisäni oli merimies ja olen aikuisena tutkinut hänen matkojaan. Hän on käynyt Liverpoolissa neljä kertaa, joista kolmena myös maissa. Voin hyvin kuvitella, kuinka hän on nautiskellut whiskyä Albert Dockin seutuvilla jossain paikallisessa. Kun isoisä oli myös hyvin urheilullinen ja kilpailuhenkinen, ei olisi ollenkaan ihme, jos hän olisi käynyt
jollain reissullaan Anfieldilla katsomassa peliä. Ikävä kyllä en ole kuullut häneltä tarinoita matkoista, kun isoisä kuoli ollessani hyvin pieni vielä.
– Ensimmäinen käyntini Liverpoolissa liittyi tuohon Arto Nyberg -reportaasiin 2009, jolloin pääsin myös Anfieldille. Olin haaveillut Liverpoolissa käynnistä jo pitkään ennen tätä toteutunutta matkaa, ja jotenkin tunsin jo heti ensimmäisinä hetkinämme ja viimeistään ensimmäisellä oluella istuessamme, että nyt olen kotona. Mitään samanlaista en ollut kokenut esimerkiksi Lontoossa, Ari sanoo lämpimästi hymyillen.
– Meillä on hyviä kavereita, joiden kanssa tavataan Lion Tavernissa tai King Charlesissa. Kun tulee hetki, että voisi lähteä paikan päälle katsomaan peliä, otan yhteyttä heihin. He sitten järkkäävät ihan viralliseen lipunmyyntihintaan meille liput joiltakin kavereiltaan, jotka eivät pääse otteluun. Idea on, että ei pidetä paikkoja tyhjinä, vaan annetaan hyvän kiertää.
– Sen ekan vuoden 2009 käynnin jälkeen olen pyrkinyt käymään Anfieldilla vähintään yhden kerran kaudessa. Kotona katson kaikki ottelut, jotka suinkin vain pystyn. Kyllähän
se ottelupäivä menee sellaisessa Liverpool-huumassa.

Yllätimme Rafa Benitezin

Arin ensimmäisen Arto Nyberg -aiheisen Anfield-käynnin lisäksi hän on vieraillut Liverpoolissa työasioissa kahdesti. Tietysti niilläkin matkoilla käytiin samalla katsomassa peliä. Yhdellä kerralla tehtiin juttua silloin Evertonin porukoissa olleesta turkulaisjuniorista Niko Virtasesta. Enemmän on kuitenkin jäänyt mieleen se matka, jolla tehty juttu on julkaistu vuoden 2012 lopulla Veikkaaja-lehdessä.
– Lensimme Paavo Nurmen kanssa omilla rahoillamme Englantiin lokakuussa 2012. Paavo sai sovituksi haastattelun Rafa Benitezin kanssa hänen ehdottamaansa hotelliin. Rafa lupasi meille 20 minuuttia, mutta istui lopulta kanssamme puolitoista tuntia. Sen session jälkeen jäimme hotellin huoneeseen, jossa olimme jutelleet, istumaan ihan hiljaa kaikesta kokemastamme. Kunnes huomasimme Rafan unohtaneen puhelimensa ja ryntäsimme perään viemään sen hänelle, Ari muistelee.
– Mieleen jäi muun muassa Rafan yllättynyt ilme, kun Paavo kysyi saamiinsa sisäpiiritietoihin perustuen, pitääkö paikkansa, että Jamie Carragher oli arvostellut pukukopissa Rafaa. Rafa kysyi, mistä tuollaista olet kuullut. Ja sanoi sitten, että kun puhutaan off the record, niin onhan se totta.
– Rafasta jäi hyvin sympaattinen ja analyyttinen mielikuvaa. Hän esitteli meille tabletilta ohjelmistoa, jonka kehitystyössä oli ollut mukana. Siinä saattoi esimerkiksi analysoida, mitä eri syöttövaihtoehtoja pallollisella pelaajalla oli erilaisissa tilanteissa.
– Rafaan liittyy muistikuva yhdeltä toiseltakin reissulta. Olimme kerran Birkenheadin puolella tutustumassa ”tois puol jokkee”. Takaisin lähtiessämme keksimme kysyä taksikuskilta,
tietääkö hän, missä Rafa asuu. No tietysti kuski tiesi, ja ei kun keula kohti Rafan kotia. Aikamme perillä ihmeteltyämme kuski ehdotti, että soittaisimme portin ovikelloa, jos vaikka Rafa olisi kotona. Ystäväni kysyi, oletko tosissasi. Hän sanoi, että of course. Taloudenhoitaja ilmoitti Rafan olevan matkoilla, mutta lupasi viedä terveisemme. Ainakin sen hotellissa saadun mielikuvan perusteella jäi sellainen mielikuva, että Rafa olisi hyvinkin saattanut kutsua meidät teelle, jos olisi ollut maisemissa, Ari myhäilee.

Ari kunnioittaa Rafan Liverpool FC:ssä tekemää työtä, mutta kyselee samalla, oliko Rafalla loppuaikoinaan enää hirveästi annettavaa joukkueelle. Hän ei siis kuulu Rafan haikailijoihin, vaan on 90-prosenttisesti luottavainen siihen, että Jürgen Klopp on meille nyt oikea manageri.
– On sellainen tunnelma, että ollaan Valioliigassa tämän kauden jälkeen Top 4:ssä ja ollaan UCL:ssä Top 4:ssä viimeistään 3–4 vuodessa. Toki joukkueen rakentaminen vaatii aikansa
ja toivoa täytyy, että tässä lyhytjänteisessä maailmassa hän sitä saa. Tällä kaudella yksi iso asia on, että tietyt pelaajat pysyvät kunnossa. Rosterimme on vielä turhan kapea, Ari pohtii nykytilannetta.
– Jos Philippe Coutinho lähtee kesällä, hänen tilalleen on ehdottomasti saatava heti saman tason korvaava pelaaja. En kuitenkaan pidä Coutinhon mahdollista myyntiä maailmanloppuna. Erityisesti olen siitä tyytyväinen, että meillä on nyt leveä kärki. Kun meillä oli kärkenä käytännössä vain Fernando Torres, hän oli toki usein aivan mielettömän hyvä
ykkösnyrkki. Mutta jos miehen peli ei kulkenut, meillä oli tosi isoja vaikeuksia. Nyt en näe samanlaista ongelmaa. Sen sijaan sellainen olisi, jos eläisimme vain Daniel Sturridgen varassa. Häneen minulla ei suoraan sanoen ole luottamusta.
– Toki mielelläni pitäisin Coutinhon. Mielelläni olisin myös pitänyt Luis Suarezin, jonka menetys oli minusta suuri tragedia. Hänen ongelmiaan ei osattu hoitaa ajoissa oikein. Jos olisi, miestä ei olisi tarvinnut myydä. Nyt tilanne näyttää onneksi korjaantuneen Barcelonassa ja tuo aivan käsittämättömän loistava jalkapalloilija loistaa siellä, Ari päättää juttutuokiomme.

Ari Lahden lyhyet nopeat

All-time suosikkipelaajasi Liverpoolissa?
– Gerrard. Tähän olisi helppo vastata Kenny tai tusina muuta, mutta pyrin elämään nykyisyydessä, tai ainakin lähimenneisyydessä.

Miksi juuri hän?
– Seuran kasvatti, joka työllään nousi kippariksi ja ikoniksi. Huikeat vaparit ja syötöt. Nosti omalla esimerkillään joukkueen monesti voittoon. Joukkuepelaaja.

Entä suosikkisi nykyjoukkueessamme?
– Vaikea. Lallana…(Milner) En voi oikein nimetä vain yhtä.

Mikä nostaa hänet suosikiksesi?
– Lallanan kehitys joukkueessa. (Milnerin pitkät nousut)

Kenet haluaisit ehdottomasti joukkueeseemme?
– Suarez.

Miksi juuri hänet?
– Hän on Suarez. Pelaaja joka ratkaisee voiton. Yksi voimakastahtoisimmista pelaajista joita olen milloinkaan nähnyt.

Entä mille pelipaikoille haluaisit kesällä vahvistuksia (tärkeysjärjestyksessä)?
– Vaikea. En näe miksi toimivaa joukkuetta pitäisi sekoittaa uusilla pelaajilla. Kloppin työ on vielä niin alussa eli kesken, että haluan nähdä ensin mitä tästä nykyisestä saadaan irti. Kysyin tästä ystävältäni, jalkapallon elävältä wikipedialta, ja hän ottaisi Leon Goretzkan keskikentälle. Itse allekirjoitan tuon, varsinkin kun Lucas pudonnut alas, eikä nopeus enää riitä. Luotan Kloppin listaan, Jonathan Tah, Mahmnoud Tahoud ja Hector Herrera. Puolustus on ollut pitkään meidän ongelma. Keskikentän vahvistuksen lisäksi ostaisin vahvan Hyypiän tyyppisen puolustajan. Välillä on ikävä Agger/Skrtel kaksikkoa.

Miten Jürgen Klopp on toistaiseksi onnistunut managerina asteikolla 1–10?
– Yhdeksän. Minulla on täysi luotto häneen. Jätän sen viimeisen pisteen siihen, kun taistellaan Champpareissa neljän parhaan joukossa.

Onko joku vastustajistamme sinulle erityinen inhokki tai erityisen rakas?
– Chelsea. Miten yhteen joukkueeseen mahtuukin niin paljon mulkkuja. Pelaajista Zlatan. Itsekäs mulkku.

Entä onko jonkun vastustajan pelaaja jäänyt erityisesti mieleen?
– Patrice Evra. (Keskustelussa nousivat esille myös Marouaine Fellaine, jonka pelitapaa Ari ei pidä jalkapallokentille sopivana, ja Ramiro Funes Mori etenkin siitä, että runnoi Divock Origin jalan huhtikuussa Everton-pelissä).

Hyvässä vai pahassa ja miksi?
– Hänelle sopisi päälle paremmin hame kuin peliasu. Jokainen Liverpoolin kannattaja tietää miksi.

Seuraatko reserviemme tai juniorijoukkueidemme otteita?
– En juurikaan. Toki aina silloin kun joku pääsee pelaamaan edustusjoukkueessa.

Joku pelaaja niissä, josta odotat meille tähteä?
– Jos potentiaalisia ehdokkaita pitää nimetä, niin ehkä Sheyi Ojo ja Ben Woodburn.

Ensimmäinen käyntisi Anfieldilla, peli ja tulos?
– 2009 LFC-Stoke. 4–0. Löin vetoa 3–0 tuloksesta, mutta Ngog teki neljännen lisäajalla. Torres sai kunnon vekin päähänsä, mutta jatkoi pelaamista, joka nosti arvostusta häntä kohtaan.

Montako kertaa yhteensä, koska viimeksi, peli ja tulos?
– Oiskohan tusina vierailua. Viimeksi 28. helmikuuta. Eurooppa-liiga ja Augsburg 1–0.

Laulatko Anfieldilla aina mukana? Montako kannatuslaulua osaat?
– YNWA joka kerta. Lallattelen yleensä muiden mukana.

Oletko käynyt stadionkierroksella ja/tai Melwoodissa?
– En. Melwoodissa pyörähtänyt pihalla.

Liverpool kaupunkina kolmella sanalla kuvattuna?
– Rakas, kylmä, ystävällinen.

Harrastatko Liverpoolissa oluthifistelyä, meneekö mikä vain vai eikö olut maistu?
– Kaikki menee. Joskus Liverpoolin frendit yrittävät suositella omia suosikkejaan, mutta pitäydyn niiden jälkeen lagerissa ja Guinnesissa.

Jokin erityinen lempijuoma siellä?
– Olut.

Arvioi brittiläinen keittiö kolmella sanalla.
– Mauton, väritön, rasvainen.

Liverpoolin pub tai ruokapaikka tai menopaikka, jossa olet viihtynyt erityisesti?
– Lion Tavern ennen peliä ja King Charles pelin jälkeen.

Liverpool FC elämässäsi asteikolla 1–10 .
– Paha. Osa elämää, jota ei voi oikein verrata mihinkään. Sama kuin kysyisi miten tärkeää on syödä. Pelipäivinä menee kyllä kaikkien edelle, paitsi vähän yli puolivuotiaan tyttären tyttären…

Aktiivisuutesi Liverpool-kannattajana asteikolla 1–10?
– Mitä tarkoitetaan aktiivisuudella? Kannatus on 10, mutta seuraan yleisiä seuran asioita aika kevyesti.

Selitä itsellesi antamasi arvosana kolmella sanalla.
– Omien mielipiteiden tulkitsija.

Juttu on alunperin julkaistu "Norwegian Wood" -lehden numerossa 55 tammikuussa 2017.