- TEKSTI: Arto Rautio
- KUVAT: Erkka V.Lehtolan perhealbumi
Kun Espoossa Perkkaalla ja Lippajärvellä jalkapallon ensiaskeleet ottaneen Erkka V. Lehtolan perhe muutti syksyllä 1981 Helsingin Oulunkylään, vietiin tuolloin yhdeksänvuotias Erkka hänen onnekseen HJK Malmin harjoituksiin. HJK:ssa Erkan valmentajana Klubin F-10 edustusjoukkueessa, johon hänet syksyllä 1981 valittiin, toiminut Juha Valla motivoi vasenjalkaista hyökkääjänuorukaista nimeämällä hänet kesällä 1982 joukkueen Bruno Contiksi. Conti oli tuolloin tuoreen Italian maailmanmestarijoukkueen yksi avainpelaaja, joka on peliuransa jälkeen toiminut Erkan tapaan etenkin nuorisojoukkueiden valmentajana. ”En nyt sitten tiedä, yhdistikö meitä Contin kanssa pelaajina kuitenkaan kauhean paljon muu kuin vasenjalkaisuus”, Mestarien liigastakin HJK:n riveissä pelikokemusta aikoinaan saanut Erkka arvioi.
Tapasimme Erkan kanssa hänen nykyisen työnantajansa Suomen Palloliiton tiloissa vain muutama päivä jalkapallomaailmaa ja etenkin Liverpool FC:n kannattajia hätkähdyttäneen Jürgen Kloppin eroilmoituksen jälkeen. Tämä asia oli tietysti pakko käydä läpi alta pois ensimmäisenä.
”Olimme 2007 syntyneiden poikien maajoukkueen, jota tällä hetkellä valmennan, kanssa ottelumatkalla Portugalissa sen viikon, jona eroilmoitus tuli. Kun tieto saavutti minut, tuli tosi haikea fiilis. Klopp on ollut sellainen manageri, millaista olen Liverpooliin toivonut ja josta olen pitänyt. Ensiksi hän ymmärsi heti alusta asti, mitä on tulla Liverpool FC:hen, tuntea historia, luoda yhteisöllisyyttä ja tajuta seuran merkitys Liverpoolille kaupunkina ja kaupunkiseutuna. Toiseksi tykkään pelitavasta, jossa otteluissa tapahtuu paljon. Parhaimmillaan Pool on ollut Kloppin aikana tosi kova, mikä on ollut seuralle tyypillistä myös sen historiassa. Ja menestys on tietysti kolmas tekijä, josta Kloppia arvostan.”
”Kloppilla on ollut Liverpool FC:lle niin valtava merkitys, että kenellä tahansa on erittäin suuret saappaat täytettävinä. Jalkapalloon kuuluu se, että emme voi tietää jatkuuko menestys, olipa seuraaja kuka tahansa, vaikka tässä on nyt rakennettu hyvin uutta joukkuetta. Onko nykymiehistö uudelle managerille paras? Kuten loogista on, Kloppin ohella lähtee koko hänen tiiminsä, joista apulaismanageri Pepinj Lijnders on tuttu jo hänen Porton ajoiltaan, ja uusi manageri tuo mukanaan omat oikeat ja vasemmat kätensä ja oman peliajatuksensa.”
Ensimmäinen pelipaita yhä tallella
Erkka syntyi vuonna 1972 Helsingissä Naistenklinikalla, mutta hänen lapsuutensa maisemaa oli alkuvuosina enemmän Espoo. Perhe asui vuosina 1976–79 Perkkaalla lähellä Vermon ravirataa, ja Erkka aloitti jalkapalloharrastuksensa siellä noin kuusivuotiaana Ladybirds Leppäkertut -joukkueessa.
”Tallessa on yhä ensimmäinen pelipaitani vuodelta 1978, Nanson ruskea aluspaita, johon äitini ompeli seuran tunnuksen vatsani kohdalle ja numeron 10 selkään pikkuisen vinksalleen. Äitini teki parhaansa ja paita on siis yhä tallella rakkaana muistona. Äitini yritti muuten pianonopettajana saada meitä kaikkia kolmea poikaansa kovasti innostumaan soittoharrastuksesta, mutta epäonnistui siinä jokaisen kohdalla”, Erkka muistelee.
”Muutimme Perkkaalta pian tämän jälkeen Lippajärvelle, jolloin siirryin Jupperin Urheilijat 58:n eli JU-58:n junnuihin, ja sitten 1980-luvun alussa Oulunkylään. Omalle tulevaisuudelleni sattuma on ollut monta kertaa tärkeä suunnannäyttäjä, ja tässä muutossa suuntaa näytti se, että minut vietiin jostakin syystä HJK Malmin harjoituksiin. Kun pärjäsin siellä, pääsin HJK:n oman ikäkauden edustusjoukkueeseen, jollaisessa pelasin aina A-juniori-ikäiseksi asti ja sitten vielä hetken yli-ikäisenäkin. Se, että jalkapallo on lajini, kirkastui viimeistään silloin, kun kokeilin Jupperissa hetken pelata jääkiekkoa, eikä siitä tullut yhtään mitään.”
”Olen aina halunnut olla hyökkääjä tai vähintäänkin hyökkäävä keskikenttämies. Olin aika nopea ja vasenjalkainen, minkä takia minut sijoitettiin vasemmaksi laitahyökkääjäksi. Poikkeus oli Martti Kuusela, joka pisti minut jalkapallotoimittajien joukkueessa oikeaksi laitahyökkääjäksi. Olisikin ollut kiva päästä enemmän nyky-Liverpoolin tapaiseen peliryhmitykseen, jossa olisi voinut pelata välillä oikealla ja leikata sieltä sisään hakien vetopaikkaa paremmalle jalalleni. Puolustajana olen pelannut vain muutaman kerran käskettynä, ja niistä jokainen on päättynyt jotenkin katastrofaalisesti. Pahin oli, että jouduin toppariksi ja sain puskutilanteessa vastustajan hyökkääjän takaraivon kasvoihini tavalla, jonka takia yläetuhampaitani piti hoitaa monta kuukautta, ja toinen niistä on nykyisin korvattu nastahampaalla. Tuomo Saarnio pisti minut loukkaantuneen Riku Riihilahden paikalle, kun jahtasin ottelussa kolmatta maaliani eli hattutemppua, ja kuvittelin pakkina voivani mennä ronskisti pääpalloon”, Erkka harmittelee kokemusta.
”Vaikka otin koulun tosissani, oli unelmissani jo noin 14–15 -vuotiaana ura jalkapalloilijana. Äidilleni lupasin lähettää toistuvia rahakuoria, kun sitten aikuisena pääsen Euroopan kentille tienaamaan, ja vakuutin, että perheen rahahuolet ovat sitten menneisyyttä. Yhä äiti silloin tällöin kyselee, koskakohan niitä rahakuoria mahtaakaan alkaa tulla”, Erkka naurahtaa.
”Vielä yläasteikäisenä jalkapallo oli ensisijaisesti kiva harrastus. Elämä koostui koulusta, yhteisistä pihapeleistä yms. ulkona kavereiden kanssa olemisesta, seuran harjoituksista ja otteluista sekä omista harjoituksista. Tavoitteellisempaa urheilua jalkapallosta tuli, kun pääsin Mäkelänrinteen urheilulukioon. Muutenkin tykkäsin lukioajasta, etenkin koulukavereista ja siitä, että pääsin pelaamaan myös eri mailapelejä – tennis, pingis, sulkapallo – hyvässä seurassa.”
A-junnujen jälkeen Erkka pelasi ensin vuoden 1992 HIFK:ssa Kakkosta, palasi sitten 1993 HJK:n A-poikiin pelaten siellä kauden yli-ikäisenä, ja siirtyi sen jälkeen HJK:n reservijoukkueena toimineessa Vantaan Pallossa.
”VanPan kaaduttua talousvaikeuksiin siirryin Espoon Honkaan, josta tuli myös HJK:n reserviseura. Näitä seurasiirtoja tärkeämpi sattumus noina 1990-luvun alkuvuosina oli kuitenkin se, että HJK:n silloinen reservijoukkueen valmentaja Tuomo Saarnio pyysi minua vuonna 1994 HJK:n nuorten valmentajaksi. Se tekeminen kolahti niin, että mietin hetken jopa oman peliuran jättämistä toiselle tilalle ja keskittymistä enemmän valmennustöihin.”
”Vuosi 1994 oli toisessakin mielessä merkittävä. Ajattelin silloin pyrkiä valtiotieteelliseen tiedekuntaan ja luinkin sitä varten pääsykokeisiin. Kun olimme HJK:n porukalla Belgiassa, olin suunnitellut lukevani sielläkin mukana olevia pääsykoekirjoja. Sillä reissulla kuitenkin selkisi, että tämä ei ole juttuni, löin kirjat kiinni ja siitä lähtien olen elättänyt itseni jalkapallolla.”
Mestarien liiga yksi kohokohta
Sattumuksella oli osansa myös Erkan tiessä Veikkausliigan mestariksi ja Mestarien liigassa pelanneeksi suomalaisfutariksi. Hän pelasi 1994–96 Hongan riveissä ja paukutti siellä maaleja hyvään liki maali per ottelu tahtiin. Hän kulki myös liigajoukkueen mukana jo vuonna 1995, mutta rooli HJK:n edustusjoukkueessa aukeni kuitenkin vasta, kun HJK:n päävalmentajaksi 1996 valittu Tommy Lindholm sai potkut.
”Olin noina vuosina monessa mukana ja en oikein ymmärtänyt, että voisi panostaa itse pelaamiseen vielä enemmän. Pelaamisen lisäksi valmensin ja tein Palloliiton Helsingin piirin Futissanomat-lehteä yhdessä isäni kanssa oman yrityksemme nimiin. Lehteä aiemmin tehneen Mauri Forsblomin lopetettua piirijohtaja Timo Sulaoja kysyi, alkaisimmeko tehdä lehteä, kun tiesi isäni olevan Ylen toimittajana kovan ammattilaisen ja minun osaavan ja tykkäävän kirjoittaa. Lähdimme hankkeeseen. Minulle tyypillinen ”teen mikä on kivaa” -asenne näkyi tässäkin. Teimme lehteä isäni kanssa kymmenen vuotta ja se opetti kyllä paljon sekä kirjoittamisesta että esiintymisestä. Oli tosi mielenkiintoista seurata kaikkea junioreista, tyttö- ja naisjalkapallosta, senioreista, seuroista ja kilpailutoiminnasta 7. divisioonasta lähtien. Toki siinä oli omat haasteensa, kun piti usein kirjoittaa neutraalisti ihmisistä, jotka tunsi hyvin, ja joiden kanssa oli koko ajan muutenkin tekemisissä.”
”Lindholmin jälkeen HJK:n joukkueen ottivat loppukaudeksi 1996 vastuulleen Jari-Pekka Keurulainen ja Martti Kuusela. Kuusela soitti minulle ja pyysi ykkösen rinkiin. Jälkikäteen on helppo sanoa, että onneksi lähdin. Samalla sain nähdä, miten putoamiskurimuksessa kaudella 1996 ollut joukkue kasvoi 1997 uudeksi päävalmentajaksi nimetyn Antti Muurisen johdolla ensin mestariksi ja sitten Mestarien liigan lohkovaiheen joukkueeksi. Se meidän joukkueemme ei ollut yksilötasolla taitavin, mutta joukkueena olimme hyvä. Porukassa oli vahva tahto menestyä ja mennä eteenpäin, mitä kaksi tasapeliä ja yksi voitto Mestarien liigan lohkovaiheessa sekä se, miten pelaajamme sittemmin ovat pärjänneet, kertoo.”
”Oma Mestarien liigan urani jäi yhteen otteluun. En ollut silloin syksyllä 1998 täysin pelikunnossa vammojen jäljiltä enkä muutenkaan Muurisen ykkösvalinta siihen aikaan. Pelasin lohkovaiheen ensimmäisessä kotiottelussa Saksan mestaria Kaiserslautenia vastaan ja sain heti kentälle tultuani tosi hyvän paikan. Jos olisin tehnyt avauskosketuksella maalin, jolla olisimme voittaneet pelin 1–0, se muistettaisiin pitkään. Ikävä kyllä vetoni meni yli, mistä toki minua yhä välillä muistutetaan, ja ottelu päättyi 0–0. Mutta kaikkineen se oli silti satumaista aikaa noine otteluineen ja kymmenine tuhansine katsojineen Olympiastadionilla. Ja ehkä aikaa, jonka hetken arvon olisi silloin voinut vielä paremmin ymmärtää.”
”Mestarien liigan ja mestaruuden ohella mieleen ovat jääneet mm. osallistumisemme Kypros cupiin ja voitto Genovan Sampdoriasta HJK:n 90-vuotisjuhlaottelussa. Niissä kaikissa näkyi, että Antti Muurisen viesti ’kaikki on mahdollista’ oli mennyt porukkaan perille. Se oli hieno kasvutarina, ja jo silloin kyllä ymmärrettiin, ettei HJK tai joku muu suomalaisjoukkue välttämättä ihan heti ole näissä ympyröissä. Silloin myös huomasi, kuinka pieni ja tällaiseen tottumaton seura HJK oli. Kun Uefan kuvaaja tuli Helsinkiin, hän kohtasi meidät treenaamassa silloisessa Vuosaaren montussa, jonka tasoisia harjoitusoloja ja pukeutumistiloja hän tuskin muualla kohtasi.”
”Tuo vuosien 1997–98 joukkueemme on yhä sillä tavalla yhdessä, että meillä on oma WhatsApp-ryhmä ja tapaamme aina silloin tällöin. Jalkapallo on myös yhä tärkeä osa elämäämme paitsi Aarno Turpeisella, joka ei ole ikävä kyllä enää keskuudessamme. Markku Kanerva on maajoukkueemme päävalmentaja, Hannu Tihinen nykyisin töissä Fifassa, Jani Viander Brentfordin maalivahtivalmentaja, Mika Lehkosuo 21-vuotiaiden maajoukkuevalmentaja, Jarkko Wiss tehnyt pitkän uran valmentajana, Jari Ilola RoPS:n urheilutoimenjohtaja, Aki Riihilahti HJK:n toimitusjohtaja, Mika Kottila tekee töitä Itä-Hakkilan jalkapallon ja Viaplayn kanssa, Mikael Forssell on ollut nuorten valmennuksessa, Vesa Vasara on Interin päävalmentaja, Luis Antonio nykyisin pelaajatarkkailijana Brasiliassa, ja sitten oli tietysti Shefki Kuqi. Kun Shefki tuli HJK:n riveihin, ihmettelin, miten noin huonon pallokosketuksen omaava kaveri on hankittu, mutta nopeus, vahvuus, peränantamattomuus, pelottomuus, valtava kivunsietokyky ja halu kehittyä ja tehdä töitä näyttivät sekä meillä että mm. Englannissa, mikä hän oli miehiään pelaajana”, Erkka kertaa pelikaveriensa taivalta.
Oma pelaajaura HJK:ssa päättyi vuoteen 1998, ja sen jälkeen pelasin pisimpään Allianssi/Atlantis -porukoissa 2000-luvun alkuvuosina. Jälkikäteen mietittynä omalla pelaajauralla olisi varmasti ollut saumat enempään, kun olisin keskittynyt vain siihen, mutta toisaalta jotakin muuta yhä edelleen tärkeää olisi jäänyt saamatta. Pelaajana minulla oli hyvä kosketus palloon ja vähän sellainen taiteilijaluonne, joka ei ollut kovin ahkera puolustamaan. Jos vielä muistelee noita puolustajakokemuksia, yksi tuli Allianssi/Atlantis -aikana Klubin Eremenko senioria ja Hannu Haaralaa vastaan. He pistivät palloa ja miestä ohi minusta heittämällä niin, että nykyisin se naurattaa. Silloin ei kyllä edes hymyilyttänyt”, Erkka tiivistää uraansa suomalaisen jalkapallon huipulla.
”No lisättäköön tähän vielä, että olenhan minä futsaliakin pelannut hetken. Kun se tuli Palloliiton yhdeksi lajiksi 1997, sain tehtäväksi koota porukan ja mennä sen kanssa mestaruusturnaukseen. Silloin laji oli vielä ihan tuore ja joukkueet olivat jalkapallokentiltä tuttuja hahmoja. Mutta niin futsal kuin jalkapallokin ovat nyt pelaajana taakse jäänyttä aikaa, polvet eivät pelaamista enää salli.”
Diego, Dingo, Porin Ässät ja Liverpool
Erkalla on kuten meillä jokaisella omat suosikkinsa ja syynsä siihen, että kannattaa tai fanittaa jotakin. Liverpool FC oli jalkapallon kovin joukkue hänen ottaessa alkuaskeleitaan jalkapalloilijana ja tarttui myös Erkalle seuraksi, jota hän kannattaa. Diego Armando Maradona ja Argentiina olivat yksilö- ja maajoukkuetason jalkapallon huipulla ja jäivät samoin nuoren miehen sydämeen. Porin Ässät oli kotimaan jääkiekon kuningas ja liittyi Erkan suosikkeihin sen myötä. Ja vuonna 1984 Dingo julkaisi jotakin, joka vei 12-vuotiaan musiikkisydämen ikuisiksi ajoiksi.
”Diego Maradona on suurin kaikessa ja Argentiina tuli hänen mukanaan. Ässät tosiaan oli silloin 1970- ja 1980-luvun vaihteessa huipulla ja innostuin heistä, vaikkei minulla ole mitään siteitä Poriin. Kun on asunut 40 vuotta Helsingissä, on saanut tästä kyllä kuulla paljon. Vuonna 1993 olin armeijassa ja katsomassa Nordiksen hallissa Jokerien ja Ässien välistä pudotuspeliä Ässät-kannattajien joukossa. Kun Ässät tiputti ottelussa Jokerit jatkosta otteluvoitoin 3–0 Jari Korpisalon ollessa yhtenä Ässien kapellimestarina, ostin yhdeltä porilaiselta ison Ässät-lipun ja ajoin vanhalla Skodallani juuri ennen iltakymmentä 1. jääkärikomppanian majoitusrakennuksen edustalle lippu hulmuten. Kun pääsin tupaamme, kaikki minulle kuuluva sänkyä myöten oli hävinnyt. Mutta kyllä se silti kannatti. Nyt keväällä, kun olen tarkkailumatkalla Pori–Vaasa -suunnassa, aion taas mennä katsomaan Ässien peliä Porissa”, Erkka myhäilee.
”Urheilussa menestys siis oli se, mikä vei minut kannattajaksi aikoinaan. Toki tunne on myös tärkeä osa urheilua, mikä yhdistää myös Liverpoolin ja Ässät. Olen onnellinen, kun löysin aikoinaan Liverpooliin, hieno seura, hienot perinteet ja hienot arvot”.
”Kolmesta lapsestani vanhin on vankkumaton jalkapalloihminen. Tämä pian 18-vuotias poikani on vannoutunut Klubi-päädyn ja Pohjoiskaarteen vakiovieras ja muutenkin monella tapaa aktiivinen HJK-kannattaja. Hän minua välillä moittii siitä, että kannatan ei-suomalaista joukkuetta. Totta kai kannatan myös Klubia, mutta olen yrittänyt ja toivon mukaan onnistunutkin saamaan hänet ymmärtämään, miksi Englannin liiga ja englantilaisjoukkueet ovat niin tärkeitä ja läheisiä monille suomalaisille. Ja kuten minulla se sidos, joka mustavalko-tv:n ja Aulis Virtasen ajoista lähtien on syntynyt suomalaisten ja brittiseurojen välille, on säilynyt. Minulla siis Liverpooliin sekä myös Diego Maradonaan, Argentiinaan, Ässiin ja Dingoon.”
”Toki on samalla sanottava, että en enää seuraa niin aktiivisesti esimerkiksi televisiosta tulevaa jalkapalloa kuin ennen. Joku Luton–Burnley -ottelu ei houkuttele, vaan katson pelejä hyvin harkiten. Osasyy on tietysti työ nuorten maajoukkuevalmentajana, kun seuraan valtavasti nuorten pelejä pääkaupunkiseudun kentillä, ja lisäksi tietysti kierrän muualla Suomessa tarkkailemassa pelaajia ja tutustumassa heidän arkeensa seuroissa.”
”Kun se shokki tuli, että Liverpool ei voittanutkaan vähintään joka toinen vuosi mestaruuksia vuoden 1990 jälkeen, eikä Argentiinakaan pärjännyt 30 vuoteen MM-kisoissa, kannattajan elämä oli omalla tavalla tuskaista. Liverpoolin uusi kausi lähti aina toiveella, että nyt on se vuosi, ja usein päättyi pettymykseen jo syksyllä. Harmittaa, että ehdoton suosikkipelaajani Robbie Fowler ja hänen aikalaisensa, eivät saaneet Liverpoolissa hienoa kruunua uralleen. Ja samaa oli Argentiinan taipaleessa pitkään. Liverpoolin mestaruus 2020 ja Argentiinan kehitystarina ja mestaruus Qatarin kisoissa 2022 olivatkin sitten jotenkin sellainen toiveiden täyttymys, että nyt huomaan suhtautuvani paljon vähemmän kipeää tuntien, jos joukkueen peli ei kuljekaan. Ehkä ikä tuo siihenkin omaa mielen rauhoittumista”, Erkka pohtii.
Keskustelumme käännähti hetkeksi Liverpoolin vuoden 1996 FA cup -finaaliin, jossa kohtasimme Manchester Unitedin. Se ottelu kun oli tämän kirjoittajalle hetki, jona heräsi siihen, että ottelun tuloksen ei pidä antaa mennä niin tunteisiin, että lapset kaikkoavat peloissaan isän harmistuksen takia, vaikkei se harmi heihin kohdistunutkaan.
Me kun hävisimme sen pelin, mitä en vieläkään voi ymmärtää. No en ymmärrä sitäkään, miten saatoimme hävitä 0–1 seurajoukkueiden MM-finaalin 2005, vaikka teimme siinä ottelussa kolme maaliakin, mutta siitä selvisin pelkällä olankohautuksella.
”Pelasin silloin keväällä 1996 Hongassa, ja meillä oli finaalin kanssa samaan aikaan ottelu Ponnistusta vastaan. Juho Rantalan, joka oli joukkuekaverini silloin, kanssa sovimme, että katsomme ottelun videonauhalta jälkikäteen, ja kielsimme kaikkia joukkuekavereita puhumasta tuloksesta mitään. No sitten yllätykseksemme kenttäkuuluttaja alkoi antaa väliaikatietoja ottelusta, mihin Juhon kanssa reagoimme panemalla kädet korville ja pitämällä päläpäläpäläpälä-ääntä aina sen hetken. Onnistuimme sekä olemaan kuulematta tietoja että voittamaan Ponnistuksen selvästi. Mutta ei auttanut, ollessamme menossa pelin jälkeen pukuhuoneesta autoon, jostakin kantautui tietoomme, että ManU oli voittanut 1–0. Harmitti sitten tuplasti”, Erkka hymähtää.
”Omaan kannattajauraani kuuluvat tietysti monet Liverpoolin pelit Suomessa. Olin katsomassa, kun HJK kaatoi Poolin Atik Ismailin maalilla 1982 sekä HJK–Liverpool -otteluissa 1989 ja 1990, MyPa–Liverpool -ottelussa Saviniemessä 1996 sekä Brendan Rodgersin aikaisessa HJK–Liverpool -kaudenalusottelussa 2015. Nuo 1989 ja 1990 ottelut olivat myös harjoituspelejä. Kun HJK:n toimisto muutti nykyiselle Bolt-areenalle, vanhasta toimistosta löytyi niiltä ajoilta nippu hotelli Haagan huonelaskuja, joihin kukin Liverpool-pelaaja oli omilla nimikirjoituksillaan vahvistanut, mitä oli käyttänyt huoneen minibaarista. Pyysin ja sain ne huonelaskut silloin itselleni. Komea nimikirjoituskokoelma”, Erkka hymyilee iloisesti.
”Liverpoolissa olen käynyt sekä katsomassa otteluita että seuran nuorisoakatemiassa. Kun täytimme vannoutuneen Liverpool-kannattajaystäväni kanssa 50, lupasin hänelle syntymäpäivälahjaksi Anfield-elämyksen, mutta se jäi koronan tuomien asioiden takia heti toteuttamatta. Nyt tämä Kloppin eroilmoitus tietysti tuo oman lisänsä siihen, että olisi kiva tuo matka hänelle tarjota pian. Itselleni on myös uusi harjoituskeskus vielä käymättä, joten vierailu siellä sopisi hyvin matkaohjelmaan. Ja kun Liverpool on yksi hyvän oluen pääkaupunki, tuo oluttuntijaystäväni olisi sillä puolen tällaiselle vähemmän perehtyneelle lajin harrastajalle hyvä matkaopas”, Erkka pohdiskelee.
Valmennus kiinnostaa yhä
Kun tapasimme Palloliiton sisääntuloaulassa, olin pukeutunut tietysti Liverpool-toppatakkiini ja -lippalakkiini ja jutuntekotarvikkeeni olivat YNWA-aiheisessa repussa. Se antoi aiheen sanailla muille, että erikoisagentti on tullut suoraan Liverpoolista Pep Lijndersin suosittelemana tutkailemaan, olisiko Erkka V. Lehtola sopiva mies Liverpool FC:n uudeksi manageriksi. Sanailu oli siinä mielessä paikallaan, että valmentaminen on sitä työtä, jossa Erkka viihtyy ja kokee olevansa kotonaan.
”Aloitin siis HJK:ssa jo 1994 myös nuorten valmentajana ja kävin valmentajakursseja peliurani aikana. Valmennus oli tosin katkolla vuodet 1997–98, kun olin osa HJK:n ykkösryhmää. Kun kausi 1999 katkesi HIFK:ssa seuran purettua sopimukseni tavalla, josta jouduttiin riitelemäänkin, se oli yksi elämäni sattumuksista, jotka ovat vaikuttaneet tulevaisuuteeni. Menin nimittäin silloin valmentamaan nuorimman veljeni joukkuetta Tuusulan Palloseuraan, jossa oli ollut enemmän intoa kuin valmennusosaamista. Tuusulassa meni vuodet 1999–2003. Suoritin samaan aikaan muun muassa UEFA A-kurssin, ja muutenkin se aika oli opettavaista, kun teki töitä pelaajien kanssa, jotka eivät olleet ihan oman ikäkautensa huippuja.”
”Kun oma peliura loppui vuonna 2003, olin valmis panostamaan täysipainoisesti työhön valmentajana. Sain silloin pestin FC Espoon kakkosdivisioonajoukkueen valmentajana. Ajatus oli, että olen tässä ja vien porukkaa askel askeleelta ylöspäin ja tähtään liigavalmentajaksi. Yhtäkkiä kuitenkin löysin itseni taistelemassa Kaikki pelaa -ideologiaa vastaan HJK:n 9–11-vuotiaiden valmentajana. Siinä tuli ajatus, että täällä täysiä tekemällä pyrin kehittämään suomalaista jalkapalloa ja voin puolustaa kilpailun eetosta, kuten mielestäni kuuluukin,” Erkka tuo esille teeman, josta hänet tunnetaan laajemminkin.
”HJK:ssa kului kuusi vuotta, josta kolme viimeistä olin valmennusjohtaja. Sitten lähdin vuonna 2013 Oulunkylän Gnistanin miesten joukkueen valmentajaksi, kunnes Palloliitto kutsui. Tämä vuosi 2024 on nyt 11. vuosi täällä. Olin aluksi etelän aluevalmentaja, kunnes siirryin nuorten maajoukkueiden pariin. Tällä hetkellä vastuullani on 2007 syntyneiden eli U17-maajoukkue, jonka kanssa kävimme tammikuun lopulla Portugalissa katkaisemassa isäntien yhdeksän ottelun voittoputken pelaamalla ensin 2–2 ja voittamalla sitten 1–0. Nämä ottelut ovat osa valmistautumista tulevaan EM-jatkokarsintaturnaukseen, joka pelataan Suomessa. Vastus on kova, samassa lohkossa ovat kanssamme Belgia, Hollanti ja Italia.”
Erkan innostus valmentamiseen ja nuorten kehittämiseen tuntuu kaikessa, mitä hän puhuu. Hän myös ymmärtää, että moni lopettaa viimeistään A-juniori-ikäisenä todella vakavahenkisen jalkapallon.
”Kyllähän se kirkastuu viimeistään juniorivuosien lopulla, mitä huipulla pelaaminen vaatii. Vaikka nyt nuorilla on paljon paremmat mahdollisuudet päästä ulkomaisten seurojen akatemioihin kuin omana aikanani, tilaa todellisella huipulla on kuitenkin harvoille. Se, että pääsisi lähettämään niitä rahakuoria äidille, on kuitenkin vain harvojen onni. Siinä tulevat sitten ympäristön ja perheen paineet opiskeluun ja tulevaan työhön panostamiseen sekä riski oman leipäpuun niukkuudesta ja epävarmuudesta mukaan, kun miettii, olisiko minusta oikeasti pärjäämään jalkapalloilijana. Yksi keveämpi vaihtoehto on lähteä pelaamaan Yhdysvaltojen yliopistosarjoihin.”
”On kuitenkin todettava, että minusta nuorilla on nyt kova halu jatkaa uraa aikuisenakin. On hienoa pärjätä ensin seuran junioreissa ja sitten pyrkiä oman ikäkauden maajoukkueeseen, seuran ykkösrinkiin ja siitä ylöspäin aina kansainvälisiä kenttiä myöten. Koen itseni etuoikeutetuksi, kun saan tehdä työtä näiden nuorten ja jalkapallon kanssa. Heidän kanssaan työskennellessä voi jo vaatia paljon, mutta samalla pitää muistaa, että he ovat kuitenkin vielä lapsia. Yksi osa kehittymistä on tottuminen kansainväliseen jalkapalloon ja ilmapiiriin. Itse pääsin HJK:n junioriaikana jo pelaamaan myös ulkomailla ja muutenkin vertaamaan omaa tasoa laajalti muihin. Tällainen toiminta on myös nyt valmentajana yksi minua pirteänä ja motivoituneena pitävä asia.”
”Liverpoolin akatemian toiminta ja se, kuinka sieltä on noussut ja nostettu menestykseen sellaisia pelaajia kuin Robbie Fowler, Steven McManaman, Steven Gerrard ja Trent Alexander-Arnold, on tietysti hieno esikuva kaikille nuorten kanssa työtä tekeville.”
”Omaan työhöni liittyy paljon matkapäiviä, kun kierrän Suomea, on leirit muun muassa Eerikkilässä ja maajoukkueen ottelut. Kun siirryimme vaimoni kanssa eri osoitteisiin pari vuotta sitten, panostan jäävästä vapaa-ajasta ison osan aikaan kolmen lapseni kanssa. Onneksi heillä on asiat hyvin, että voi sen suhteen olla niin paljon poissa. Nuorempi poika pelaa pöytätennistä, on miesten listalla top kympissä ja suunnittelee lähtevänsä pingislukioon Ruotsiin, joka on lajin kärkimaita. Nuorimmainen on kohta 11-vuotias tytär, joka pelaa HPS:ssa ja harrastaa lisäksi cheerleadingia. Ja vanhimman kanssa siis jalkapallo yhdistää monella tavoin, vaikkei pelejä voidakaan katsoa yhdessä, kun hän on siellä Klubi-päädyssä tai Pohjoiskaarteessa.”
TV:stä tutuksi taktiikkataulun kautta
Kirjoittaminen, joka tuli osaksi Erkan työkenttää siis jo 1990-luvun alussa Helsingin piirin lehden myötä, on saanut 2000-luvulla rinnalleen roolin tuttuna tv-kasvona. Kirjoittaminen on asia, jota Erkka haluaisi tehdä enemmän ja myös niin, että teema ei ole jalkapallo, mutta nykyinen työkuvio ei anna siihen mahdollisuutta.
”Muistan ne ajat, kun saatoin kirjoittaa kolme päivää putkeen bokserit jalassa HJK:n satavuotishistoriaan tulevaa tekstiä. Jos haluaisi alkaa tehdä esimerkiksi kirjaa, se vaatisi kyllä, että ajatukset pitäisi voida irrottaa nykyisistä työkuvioista, ja että olisi mahdollisuus tuolla tavoin keskittyä vain siihen kirjoittamiseen.”
”Kirjoitustyö alkoi siis isäni kanssa, kun teimme kymmenisen vuotta Futissanomia. Sen jälkeen olin mukana mm. Helsingin Sanomien Saksan vuoden 2006 MM-kisaliitteen teossa ja laadin lehteen Erkan taktiikkatauluja otteluista. Tämän huomasi Ylen urheilutoimituksen Hannu-Pekka ’Hoopi’ Hänninen, joka kysyi, tulisinko Ylen studiolähetyksiin mukaan asiantuntijaksi. Siitä se lähti. Kun aiemmin sanoin, että en jaksa seurata enää tv-jalkapalloa samalla intensiteetillä kuin nuorempana, näihin tv-otteluihin toki valmistaudun hyvin perehtymällä taustoihin ja joukkueisiin. Kun futis on ollut turvallinen laji, jota olen aina ymmärtänyt, ja jossa on hauskaa olla muiden ihmisten kanssa, jotka myös ymmärtävät lajia, tämä tv-työkin on ollut kivaa ja jatkuu siis edelleen”, Erkka toteaa parituntisen turinointimme lopuksi, ja kiiruhtaa takaisin kiireisen valmentaja-aikataulunsa paineisiin.
Erkan lyhyet nopeat
All-time suosikkipelaajasi Liverpoolissa?
– Robbie Fowler, ”The God”.
Miksi juuri hän?
– Yksi lahjakkaimmista maalintekijöistä lajin historiassa. Ovela, taitava, tehokas. Teki maaleja läheltä ja kaukaa, vasemmalla, oikealla ja päällä, omasta kuljetuksesta tai suoraan syötöstä. Ihan mistä tahansa. Nousi nuorena ylös ja anasti sydämeni. Sääli ettei tuo 1990-luvun joukkue voittanut liigamestaruutta.
Entä suosikkisi nykyjoukkueessamme?
– Virgil van Dijk.
Mikä nostaa hänet suosikiksesi?
– Tärkein yksittäinen pelaaja Liverpoolin paluussa mestaruuskantaan. Tuli juuri sille pelipaikalle, jolle tarve oli suurin. Tuli kuin sade Saharan autiomaahan: toi malttia, osaamista ja johtajuutta. Yksi maailman parhaista paikallaan.
Kenet haluaisit ehdottomasti joukkueeseemme?
– Jude Bellingham.
Miksi juuri hänet?
– Nuori mutta valmis. Keskikentän monitoimikone. Iloa koko kentän pituudelle, pitkäksi aikaa. Ei irtoa ihan ilmaiseksi…
Entä mille pelipaikoille haluaisit vahvistuksia (tärkeysjärjestyksessä)?
– Keskikenttä jo mainittu (Bellingham). Paremmin puolustava oikea laitapakki varastoon.
Miten Jûrgen Klopp on toistaiseksi onnistunut managerina asteikolla 1–10?
– 10.
Onko joku vastustajistamme sinulle erityinen inhokki tai erityisen rakas?
– Manchester United.
Jokin erityinen syy inhoon tai pitämiseen?
– Oli pitkään meidän takanamme, mutta nousi Sir Alex Fergusonin aikakaudella rinnalle ja ohi mestaruuksien määrässä. Oli oman kiihkeimmän faniaikakauteni pahin vihollinen. Keräsi tuolloin paljon uusia faneja, jotka jaksoivat soittaa suutaan meille Liverpoolin punaisille.
Entä onko jonkun vastustajan pelaaja jäänyt erityisesti mieleen?
– Tietysti vaikka kuinka moni. Ehkä ensimmäisenä tulevat mieleen juuri 1990-luvun verivihollisen Manchester Unitedin pelaajat, heidän omat nuoret kasvattinsa kuten Paul Scholes, Ryan Giggs, David Beckham ja Nevillen veljekset Gary ja Phil, alkuun myös Eric Cantona, tietysti ylikova Roy Keane ja viimeisenä lukkona Peter Schmeichel.
Hyvässä vai pahassa ja miksi?
– Sekä että. Niissä matseissa oli paljon laatua ja tunnetta kentällä, ja mikä hienoa, todella paljon omien kaupunkien ja seurojen poikia.
Seuraatko reserviemme tai juniorijoukkueidemme otteita?
– Enpä juuri. Seuraan työkseni niin paljon suomalaista nuorten futista, ettei aikaa ja tarmoa tahdo enää jäädä muille kohteille. Liverpoolin nuorten akatemiassa olen kyllä vieraillut ainakin kolmesti ja toki niillä reissuilla nähnyt sekä tulevaisuuden tähtiä että tusinoittain pelaajia, joista ei koskaan kasva mitään sen isompaa. Ja lisäksi nuoria lupaavia valmentajia, kuten muuan Stevie G…
Ensimmäinen käyntisi Anfieldilla, peli ja tulos?
– Karmeaa myöntää, mutta en edes muista. Vanhenemista ei voi estää…kohti hoitokotia.
Montako kertaa yhteensä, koska viimeksi, peli ja tulos?
– Liian harvoin, ehkä viidesti. Viimeksi vein omat poikani pyhiinvaellusmatkalle Liverpooliin ja Anfieldille syyskuussa 2018. Tunnen apuvalmentaja Pep Lijndersin jo ajalta, jolloin hän valmensi Portossa junioreita, ja hän järkkäsi meille pientä ekstraa. Peli oli Mestarien liigan lohkovaiheen matsi Liverpool–PSG, jonka voitimme maalein 3–2. Bobby Firmino teki ansaitun voittomaalin lisäajalla. Illasta teki täydellisen se, että brassihyökkääjä tuli vielä players loungeen matsin jälkeen ja pääsimme herkuttelemaan yhteiskuvilla.
Laulatko Anfieldilla aina mukana? Montako kannatuslaulua osaat?
– Laulan, mutta osaan vain muutamia perinteisimpiä.
Oletko käynyt stadionkierroksella?
– ”Vain” Pep Lijndersin johtamalla. ”Uusi” katsomo ja uusia sisätiloja oltiin juuri rakennettu, osaa vielä viimeisteltiin. Komealta näytti, nurmi oli samettia. Niin, ja aikoinaan sain myös muutaman kierroksen Mestarien liigan otteluissa Anfieldilla mediavastaavana toimivalta Timo ”Tippis” Waldenilta, joka näytti meikäläiselle mm. missä vanha legendaarinen Boot Room sijaitsi.
Arvosana kierrokselle asteikolla 1–10?
– 9.
Liverpool kaupunkina kolmella sanalla kuvattuna?
– Historiallinen, punainen, elävä.
Harrastatko Liverpoolissa oluthifistelyä, meneekö mikä vain vai eikö olut maistu?
– Olut maistuu, hifistelijä en ole.
Arvioi brittiläinen keittiö max kolmella sanalla.
– Maistuva, rasvainen, yllätyksetön.
Liverpoolin pub tai ruokapaikka tai menopaikka, jossa olet viihtynyt erityisesti?
– Ei yhtä selkeää suosikkia tai kantapaikkaa.
Liverpool FC elämässäsi asteikolla 1–10?
–8.
Aktiivisuutesi Liverpool-kannattajana asteikolla 1–10?
– 7.
Selitä itsellesi antamasi arvosana kolmella sanalla.
– Suurimmat tunteet koettu.