- Teksti: Petri Kuikka
- Kuvat: Essi Luoma, Petri Kuikka
Lahjoitussummalla mahdollistettiin muun muassa joululahjojen ostaminen vähävaraisten perheiden lapsille Kokkolan alueella.
Liverpoolin kannattajien "With Hope In Your Heart" -keräys toi vuoden 2025 lopussa joulumieltä ja konkreettista apua kokkolalaisille lapsiperheille. Marras-joulukuussa toteutetussa keräyksessä saatiin kokoon yhteensä yli 2 100 euroa, joka lahjoitettiin Hope ry:n Kokkolan-toimipisteelle. Summa oli merkittävä tuki alueen vähävaraisten perheiden arkeen.
– Se on ihan huikea summa! Todella, todella merkittävä lahjoitus meille, iloitsee Hopen tiiminvetäjä Hanna Herlevi.
Hope ry:n Kokkolan-tiimi auttaa vuosittain noin sataa perhettä ja yli 300 lasta. Vapaaehtoiset laativat ja lajittelevat lahjakasseja, jotta jokainen lapsi saisi jouluna oman toivomansa lahjan. Harrastusmaksuista ja nuorten hyvinvoinnista huolehtiminen on myös tärkeässä roolissa.
Joulukiireet näkyivät Hopessa
Joulu on Hopelle vuoden kiireisintä aikaa. Lahjatoiveet ovat monipuolisia, ja niiden joukossa on niin vesivärejä, leluja, vaatteita kuin harrastusvälineitäkin.
– Lahjatoiveet vaihtelevat vesiväreistä ja pehmoleluista polkupyöriin ja puhelimiin. Myös lahjakortit ja vaatteet ovat erittäin toivottuja, Herlevi kertoo.
Kokkolan Hopen tiiminvetäjät Marjo Soininen ja Hanna Herlevi iloitsivat "With Hope In Your Heart" -keräyksen loppusummasta. Lahjoitussummalla voitiin maksaa mm. lasten harrastusmaksuja.
Keräyksen ansiosta Hopessa voidaan huomioida myös lasten syntymäpäivät ja järjestää perheille yhteisiä virkistyspäiviä sekä nuorille omia tapahtumia. Lahjoitusten vastaanotto on ollut vapaaehtoisille tunteikasta.
– On kyllä eräätkin itkut itketty täällä, kun on lahjoituksia otettu vastaan. Palautetta tulee paljon, ja moni perhe kertoo, että heidän joulunsa on pelastettu, Marjo Soininen kuvailee.
Avuntarve kasvaa vuosi vuodelta
Viime vuosina avuntarve Kokkolassa - kuten muillakin paikkakunnilla - on kasvanut merkittävästi, ja tulevaisuudessa asiakasmäärien odotetaan edelleen nousevan.
– Tarve on todella suuri, ja kyselyitä tulee jatkuvasti lisää, Herlevi sanoo.
"With Hope In Your Heart" -keräys osoitti, että yhteisöllisyys ja auttamisen halu yhdistävät ihmisiä. Keräykseen osallistui Liverpool-fanien lisäksi myös muiden seurojen kannattajia sekä henkilöitä, jotka eivät edes seuraa jalkapalloa. Myös kannattajayhdistyksemme osallistui keräykseen merkittävällä summalla ja oli osaltaan tuomassa jouluiloa vähävaraisten lapsiperheiden jouluun.
Lahjoitukset toivat konkreettista toivoa ja iloa lapsiperheiden arkeen juuri silloin, kun sitä eniten tarvittiin.
Me kaikki todistimme yhdessä, että seurahymni voi olla täyttä totta myös arjessa. Kiitos kaikille osallistujille ja ennen kaikkea sydämellinen kiitos Hopen auttajille arvokkaasta työstä!
Jos haluat itse osallistua auttamiseen Hope ry:n kautta, lisätietoja löytyy yhdistyksen verkkosivuilta.
"Walk on, walk on / With hope in your heart / And You'll Never Walk Alone / You'll Never Walk Alone"