- Teksti: Petri Kuikka
Totuuden nimissä vain harva Liverpoolin kannattaja uskoi Valioliigan voittoon ennen kauden 2024-25 alkua. Yllättäen seuran jättäneen Jürgen Kloppin korvaaminen nähtiin äärimmäisen vaikeana, ellei jopa mahdottomana, tehtävänä. Monien silmissä saksalaismanageri oli lähes jumalallinen olento, joka muutti seuran - ei vain kentällä, vaan koko sen ilmapiirin. Kuka voisi seurata häntä ja olla epäonnistumatta? Oikea vastaus on Arne Slot.
Artikkeli on julkaistu alunperin "Norwegian Wood" -lehden numerossa 73 kesäkuussa 2025.
Kesän 2024 alkaessa Pool-kannattajilla ei ollut juurikaan käsitystä siitä, millainen päävalmentaja Feyenoordista hankittu Arne Slot oikeasti on. Totuuden nimissä monien papereissa ykköstoive Jürgen Kloppin työn jatkajaksi oli Bayer Leverkusenissa loistavaa jälkeä tehnyt Xabi Alonso, joka kuitenkin päätti jäädä jatkamaan työtään Saksan mestareissa. Futisromanttisessa mielessä entisen Liverpool-keskikenttäpelaajan paluu Anfieldille olisi ollut napakymppi, mutta jälkiviisaana on helppo todeta, että tuskinpa Alonso olisi pystynyt ainakaan merkittävästi parempaan suoritukseen.
Siirtyminen Klopposta Slotin aikakauteen sujui hämmästyttävän saumattomasti. Tämä näkyy timantin kovina faktoina. Valioliigassa Liverpool voitti 34 ensimmäisestä ottelusta peräti 25, ja tappioita kertyi vain kaksi. Joukkue oli sarjataulukon piikkipaikalla marraskuun alkupuolelta lähtien. Liigamestaruus varmistui huhtikuussa jo neljä kierrosta ennen kauden päätöstä.
Samalla Arne Slot liittyi harvinaiseen joukkoon valmentajia, jotka ovat voittaneet Valioliigan debyyttikaudellaan. Ennen häntä siihen ovat pystyneet ainoastaan Jose Mourinho (Chelsea, 2005), Carlo Ancelotti (Chelsea, 2010), Manuel Pellegrini (Manchester City, 2014) ja Antonio Conte (Chelsea, 2017).
Luonnollinen jatkumo
Manchester United -nimisen uppoavan valtamerilaivan ohjaimissa oleva Ruben Amorim oli yksi vahvimmista kandidaateista Anfieldin uudeksi isännäksi, kun Liverpoolin toimistolla mietittiin tulevaisuuden kuvioita Kloppin ilmoitettua tammikuussa 2024 jättävänsä managerin tehtävät kauden jälkeen. Näissä pohdinnoissa tuli kuitenkin hetki, jolloin portugalilaisen nimen yli vedettiin viiva paksulla mustalla tussilla. Liverpoolin materiaali ja Amorimin suosima pelityyli eivät sopineet toisilleen. Piti löytää valmentaja, joka ei olisi liian suuri muutos edeltäjänsä ajatuksiin jalkapallon pelaamisesta. Joku, joka pystyisi ottamaan kaiken mahdollisen irti jo olemassa olevasta joukkueesta.
Tässä mielessä Arne Slotin valintaa voi pitää napakymppinä.
Monessa suhteessa hän muistuttaa valtavasti Jürgen Kloppia. Hän on älykäs, luottaa hyökkäävään jalkapalloon ja korkeaan prässäämiseen, omaa erinomaiset opetus- ja valmennustaidot, ympäröi itsensä taitavilla apuvalmentajilla, käsittelee mediaa nokkelasti ja on äärimmäisen kunnianhimoinen. Slotilla on lisäksi kyky saada pelaajista irti kaikki mahdollinen ja hän onnistuikin saamaan pelaajat puolelleen ennätyksellisen nopeasti. Hän pyrkii täydellisyyteen ja haluaa varmistaa, että kaikki tehdään tarkan suunnitelman mukaan - mitään ei saa jättää sattuman varaan.
“Haluan joukkueeseen mahdollisimman monta hyvää jalkapalloilijaa, ja haluan saada heidät tekemään töitä äärimmäisen kovaa. Uskon vahvasti siihen, että kun hiomme rutiinejamme päivittäin kohti täydellisyyttä, pystymme minimoimaan sattuman vaikutuksen”, Arne Slot totesi filosofiastaan jo ennen Liverpooliin siirtymistään.
Tämä ajatusmaailma näkyikin harjoituksissa ja peleissä siitä hetkestä alkaen, kun hollantilainen aloitti haastavan urakkansa vuosi sitten.
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee
Tiettyjen seurojen fanilaumojen itkusta huolimatta Liverpool otti täysin ansaitusti historiansa 20:nnen mestaruuden. Slotin rasvaama jalkapallokone hallitsi Valioliigaa varhaisesta vaiheesta lähtien eikä missään kohtaa näyttänyt horjuvan edetessään armottomasti kohti himoittua pokaalia. Samaan aikaan muut “haastajat” kompuroivat läpi kauden.
Monien “asiantuntijoiden” mielestä mestaruustaistelun yksipuolisuus ja tylsyys ei tietenkään ollut Poolin hyvyyttä vaan enemmänkin muiden huonoutta, sillä heidän näkemyksen mukaan päättynyt kausi oli lähes tulkoon Valioliiga-historian heikkotasoisin. Tai sitten mentiin muiden seurojen loukkaantumisongelmien taakse. Jos “se ja se” pelaaja “siitä tai siitä” joukkueesta olisi pysynyt terveenä, ei Liverpool olisi marssinut mestaruuteen. Omasta kokemuksesta tiedämme, että loukkaantumiskorttia ei voi käyttää, koska ei sitä voinut tehdä edelliskaudellakaan, kun yli puolet Reds-ryhmästä oli lasaretissa ja samalla mestaruusjuna karkasi kauas taivaanrantaan.
Ja loppujen lopuksi Liverpoolin mestaruusjuhlien keskellä muiden kitistessä on helppo muistaa jääkiekkovalmentaja Risto Dufvan viisaat sanat: "Ei tarvitse olla hyvä, riittää että on paras paikallaolijoista".
Sitä paitsi: olihan Liverpool vuosimallia 2024-25 erittäin hyvä, vaikka parannettavaakin jäi. Tästä johtuen uutta kautta voikin odottaa vesi kielellä.
Pelaaja-arviot
Kannattajayhdistyksemme ansiokas OLSC Finland -podcast pyysi kauden päätteeksi kuuntelijoilta kommentteja ja arvioita niin koko joukkueesta kuin sen pelaajien suorituksista. Artikkelimme arvioissa jokaisen pelaajan saama numerollinen arvosana on kaikkien vastausten keskiarvo. Podcastin kyselyssä arvosanaa pyydettiin asteikolla 1-5, mutta tähän artikkeliin keskiarvo on muutettu vastaamaan perinteisiä koulunumeroja välillä 4-10.
Arvostelussa ovat mukana kaikki ne Liverpoolin pelaajat, jotka pelasivat kauden aikana vähintään kymmenessä ottelussa.
Maalivahdit:
1 - Alisson (8,5)
Liverpoolin brassimaalivahti Alisson Becker on jälleen kerran osoittanut, miksi häntä pidetään maailman parhaana maalivahtina. Päättyneelläkin kaudella hän teki lukuisan määrän uskomattomia torjuntoja. Monesti ne olivat ratkaisevan tärkeitä ja tulivat erityisesti silloin, kun muun joukkueen pelaaminen takkusi. Alissonin varmuus ja rauhalliset torjunnat tekevät hänestä ainutlaatuisen, ja hänen kykynsä ottaa voittavia torjuntoja on vertaansa vailla.
Vaikka loukkaantumiset hieman verottivat hänen peliaikaansa tälläkin kaudella, Alisson on silti todistanut arvonsa moneen otteeseen. Hänet voidaankin vilpittömästi pitää yhtenä maailman parhaista maalivahdeista, vaikka keskustelua voidaan aina käydä siitä, kuka on absoluuttisesti paras. Liverpoolin kannattajien silmissä Alisson on kuitenkin selkeästi ykkönen.
Alissonin tilannetta muuttaa hivenen se, että Valenciasta kesällä 2024 hankittu Giorgi Mamardashvili saapuu yhden lainavuoden jälkeen uuteen kotiinsa Anfieldille. On mielenkiintoista nähdä, millä taktiikalla veskareita peluutetaan ensi kaudella. Oma villi veikkaukseni on, että brassi on edelleen ykkösvaihtoehto maalille, mutta georgialainen haastaja pääsee opettelemaan “talon tapoja” ja uutta jalkapallokulttuuria kohtuullisen isossa roolissa hyvän oppi-isän ohjauksessa.
62 - Caoimhin Kelleher (8-)
Caoimhin Kelleher oli taas kerran erinomainen korvatessaan loukkaantuneen Alissonin Liverpoolin maalilla syksyllä. Newcastlea vastaan hän teki ottelun lopussa yhden pahan virheen, mutta muuten esitykset olivat totutun timanttisia. Kauden kenties suurin yksittäinen kohokohta oli Mbappén rankkarin torjuminen Mestareiden liigan ottelussa Anfieldilla.
Irlantilainen on jo siirtynyt Brentfordiin ja hän lähtee yhtenä Liverpoolin kaikkien aikojen parhaista kakkosmaalivahdeista.
Kelleher onkin riittävän hyvä ollakseen ykkösmaalivahti useimmissa Valioliiga-joukkueissa, ja hänen tilaisuutensa koittaa nyt. Kelleherin paluu Anfieldille Brentfordin ykkösmaalivahtina tulee olemaan erityinen hetki, jolloin kannattajat pääsevät konkreettisesti näyttämään arvostuksensa.
Puolustajat:
2 - Joe Gomez (5+)
Voi hyvinkin olla, että Joe Gomez on pelannut viimeisen ottelunsa Liverpoolissa. Oli miten oli, hänet tulisi muistaa erinomaisena seuran palvelijana, sillä onhan Gomez nykyjoukkueen pisimpään palvellut pelaaja.
Monipuolisen puolustajan peliaika oli rajallista päättyneellä kaudella, eivätkä loukkaantumiset auttaneet asiaa. Mikäli Gomez jatkaa Liverpoolissa, hänen on jatkossakin hyväksyttävä roolinsa vaihto- ja rotaatiopelaajana.
Gomezin eduksi on taas kerran sanottava, että hän täytti paikkansa luotettavasti aina kun peliminuutteja oli tarjolla.
4 - Virgil van Dijk (9,5)
Hollantilaiskapteeni on joukkueelleen loistava johtaja, joita tulee seuraan äärimmäisen harvoin. Tilanteessa kuin tilanteessa van Dijk säilyttää malttinsa ja yleensä hoitaa tilanteet varmasti oman joukkueen eduksi. Toki muutamia virheitäkin kauteen mahtui, mutta hänen ollessaan kentällä Liverpoolin alakerta pysyi kuosissa. Hollantilaiskapteenilla oli myös merkittävä rooli Arne Slotin nopeassa kotiutumisessa Anfieldille.
Alakerran tukipilarin otteissa ei näkynyt millään tavalla, että hänen sopimuksensa oli päättymässä kesällä ja jatkopahvin varmistuminen venyi kevääseen saakka. Liverpoolin tulevaisuuden kannalta on erinomainen asia, että lopulta yhteinen sävel seuran kanssa löytyi ja van Dijk jatkaa seurassa ainakin vielä kahden vuoden ajan.
5 - Ibrahima Konate (8+)
Tämä oli kausi, jolloin Ibrahima Konate todisti, että hänet pitäisi lukea maailman parhaiden puolustajien joukkoon.
Nyt hän pääosin selätti aiempien kausien loukkaantumishuolet, ja olikin avauksessa peräti 30 liigapelissä. Ranskalainen pelasi kaikkiaan 39 ottelua, ja hän oli keskuspuolustajan roolissa erittäin hyvä läpi kauden.
Monien muiden tapaan Konaten taso laski hivenen kauden loppua kohti, varsinkin liigamestaruuden varmistumisen jälkeen. Tästä huolimatta hän oli nopeana ja vahvana pelaajana täydellinen topparipari van Dijkille.
Konate on myös pidetty persoona pukuhuoneessa. “Ibou”:lle pitkää jatkosopimusta pöytään, kiitos.
26 - Andy Robertson (5,5)
Robertson on ollut Liverpoolissa edelliset seitsemän kautta itsestäänselvä ja takuuvarma valinta puolustuksen vasempaan laitaan. Myös hyökkäyssuuntaan skotti on tehnyt tuhoisaa jälkeä, mutta nyt takana on varsin vaihteleva vuosi. Plussaa siitä, että ikitaistelija pysyi terveenä läpi kauden ja nosti tasoaan nihkeän syksyn jälkeen. Aivan entiseen loistoonsa hän ei kuitenkaan palannut.
Robertson pelasi paljon hyviäkin pelejä, mutta pikkuhiljaa hiipuva nopeus ja epätyypilliset virheet ovat merkki siitä, että hänen pelipaikalleen on etsittävä uusi ykkösnimi.
Kokeneella pakilla on jatkossakin tilaa Liverpoolin kokoonpanossa, mutta ennen kaikkea ringin leventäjänä ja mahdollisesti Bournemouthista naarattavan Milos Kerkezin varamiehenä.
66 - Trent Alexander-Arnold (7)
Alexander-Arnoldin kausi oli täynnä tunteita ja se päättyi ennakoitavissa olleeseen eroon, kun hän ilmoitti jättävänsä kasvattajaseuransa 20 vuoden jälkeen. Hän ei ollut mestaruuskaudella joukkueen tärkeimpiä tähtiä, vaan pikemminkin merkittävässä sivuroolissa. Muutamia loistokkaita avaavia pitkiä syöttöjä lukuun ottamatta hän hoiti hommansa hyvällä perustasolla. Lisäksi vaikutti siltä, että hän puolusti paremmin kuin Kloppon aikakaudella.
Loukkaantumiset varjostivat Alexander-Arnoldin pelaamista, minkä vuoksi monilta aiemmilta vuosilta tutut huippuhetket olivat aiempaa harvemmassa, mutta niitäkin toki oli. Hän teki helmikuussa arvokkaan 2-2 -maalin vierasottelussa Aston Villaan vastaan ja nousi pääsiäisviikonloppuna vaihtopenkiltä ratkaisijan rooliin nihkeässä 1-0 -voitossa Leicesterin vieraana. Hänelle kirjattiin 11 maaliin johtanutta suoritusta kaikissa kilpailuissa.
Todennäköisesti TA-A:n erinomaisuus valkenee osalle Valioliigan seuraajille vasta hänen karistettuaan Englannin pölyt jaloistaan.
78 - Jarell Quansah (5)
Läpimurtokauden jälkeen Jarell Quansahilla päättynyt sesonki oli selvästi haastavampi. Vaikeudet alkoivat jo syksyllä, kun hänet otettiin vaihtoon puoliajalla kauden avausottelussa Ipswichiä vastaan. Sen jälkeen tilaisuudet olivat harvassa. On kuitenkin tärkeä muistaa, että nuorukainen on vasta 22-vuotias ja yhä kehittyvä pelaaja.
84 - Conor Bradley (8-)
Pohjois-Irlannin nuoren kapteenin kausi oli kaksijakoinen: kunnossa ollessaan hän osoitti olevansa kovan luokan laitapakki, mutta erilaiset vammat kiusasivat häntä vähän väliä. Kaudelle 2025-26 Bradleylle on äärimmäisen tärkeää pysyä terveenä.
Yksi kauden kohokohdista oli täydellinen taklaus Real Madridin supertähteä Kylian Mbappéa vastaan, mikä sai koko Anfieldin räjähtämään valtavaan huutomyrskyyn.
Alexander-Arnoldin lähdön jälkeen lähitulevaisuuden merkittävin kysymys on se, pystyykö nuori pohjoisirlantilainen ottamaan seuraavan askeleen ylöspäin ja nousemaan Liverpoolin ykkösvalinnaksi oikeaksi laitapuolustajaksi. Lupaavat merkit ovat ilmassa, mutta myös Leverkusenista hankitun Jeremie Frimpongin peluutus Arne Slotin systeemissä vaikuttaa asiaan.
Keskikenttäpelaajat:
3 - Wataru Endo (7-)
Wataru Endo on tämän joukkueen James Milner - valmentajan unelma ja vähäeleinen sankari, joka hoitaa roolin kuin roolin luotettavasti eikä valita, vaikka peliaika jää toivottua vähäisemmäksi.
Japanilainen keskikenttäpelaaja oli vain kerran Valioliiga-pelissä avauskokoonpanossa, mutta hänen 19 esiintymistään vaihtopenkiltä tekivät poikkeuksetta vaikutuksen. Endon kokemus näkyi kentällä, kun taisteli koko sydämellään joukkueen puolesta häiritessään vastustajan pelaamista.
8 - Dominik Szoboszlai (8)
Dominik Szoboszlai pelasi vahvan kauden Liverpoolin keskikentällä. Erityisesti hänen työmääränsä pelistä toiseen oli hurjalla tasolla. Hyökkäyspelissä, erityisesti viimeisissä ratkaisuissa. kaivataan vielä lisää kylmäpäisyyttä tulevaisuudessa. Tästä huolimatta kuusi maalia ja saman verran syöttöjä Valioliigassa ei ole ollenkaan huono saldo.
Unkarilaisella on käyttämätöntä potentaalia, joka on kaivettava esiin, kun Liverpool vahvistaa ryhmäänsä entisestään kesän siirtoikkunassa.
10 - Alexis MacAllister (9+)
Tämän kaverin kohdalla mitkään superlatiivit eivät ole liiallisia ylistyssanoja. Viikosta toiseen “Macca” määrittelee sen tinkimättömän tason, jolla mestaruuksia ja pokaaleja voitetaan. Hän mahtuisi tällä hetkellä mihin tahansa maailman huippujoukkueeseen.
Alexis Mac Allister on synnynnäinen voittaja ja täydellinen keskikenttäpelaaja. Argentiinalainen on omissa papereissani Liverpoolin kauden paras keskikenttäpelaaja nipin napin ennen Ryan Gravenberchia. Ja mikä hurjinta, hän on vasta 26-vuotias ja pelaajana parhaat vuodet ovat vasta edessä.
Jos hän jää Liverpooliin pidemmäksi aikaa, ilmassa ovat vahvat legenda-statuksen merkit.
17 - Curtis Jones (7)
Curtis Jones on edelleen kannattajien keskuudessa mielipiteitä jakava pelaaja, mutta kokonaisuudessaan mestaruuteen päättynyt kausi oli hänelle jälleen edistysaskel. 22-vuotias nuorukainen tuli kauden aikana isäksi ja debytoi myös Englannin maajoukkueessa.
Seuran oma kasvatti ei pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa avauskokoonpanossa, mutta teki paljon pallonriistoja hyökkäyskolmanneksella. Yksi asia missä Jonesin pitää ehdottomasti parantaa, on liikuttaa palloa selvästi nopeammin.
19 - Harvey Elliott (6)
22-vuotiaan kunniaksi on sanottava, että hän suoriutui yleensä hyvin kun häntä tarvittiin. Hänen voittomaalinsa Paris Saint-Germainia vastaan oli hieno hetki, mutta Elliott on selvästi Liverpoolin keskikentän nokkimisjärjestyksessä alhaalla.
Hän on monella tavalla erinomainen pelaaja, jonka asenne on erinomainen. Valitettavasti kokeneen nuorukaisen todellinen läpimurto on jäänyt tekemättä. Alkukesästä huhut mahdollisesta siirrosta muualle ovat lisääntyneet.
Voi siis hyvinkin olla, että olemme nähneet Harvey Elliottin viimeisen kerran Liverpoolin paidassa. Jos näin on, se on sinällään harmi: nuorukaisen rakkaus seuraa kohtaan on ilmeinen ja varmasti kaikki haluaisivat hänen onnistuvan Anfieldilla.
38 - Ryan Gravenberch (9+)
Ryan Gravenberch teki valtavan tasonnoston edelliseen kauteen verrattuna.
Nuori hollantilainen oli päättyneellä kaudella vakuuttava ilmestys keskikentän pohjalla. Hänen laatunsa sekä pallon kanssa että ilman sitä oli huippuluokkaa. Liverpoolin erinomaiselle tekemiselle Gravenberchin panos oli korvaamaton, eikä kukaan haikaillut kauden edetessä kesän 2024 siirtoikkunassa Merseysidelle huhuiltua Martin Zubimendia.
Gravenberch katkoi vastustajan hyökkäyksiä tehokkaasti, sillä hän teki Valioliigan peleissä huimat 60 katkoa.
23-vuotiaan hollantilaisen tulevaisuus Liverpoolissa ja Hollannin maajoukkueessa näyttää kirkkaalta.
Hyökkääjät:
7 - Luis Diaz (8)
Luis Diaz aloitti kauden tilanteessa, jossa hänellä oli sekä kriitikkoja että ihailijoita. Potentiaali oli ollut nähtävissä, mutta yrityksestä ja potentiaalista huolimatta suoritusten lopputulos ei ollut aina parhaalla tasolla. Päättynyt kausi vaiensi monet arvostelijat ja kolumbialaisen saldo jää reilusti plussalle.
Diazin viimeistelykyky ei ole ihan maailman eliittiä, mutta 17 maalia kaikissa kilpailuissa voi pitää kelpo suorituksena.
Yksi asia, mistä kukaan Liverpool-kannattaja ei voi Diazia syyttää, on laiskottelu. Harva pelaaja tekee enemmän töitä kuin hän. Toivon mukaan kesän siirtohuhut ja puheet muiden seurojen kanssa keskustelemisesta ovat silkkaa potaskaa, ja “Lucho” jatkaa Reds-paidassa myös ensi kaudella.
9 - Darwin Nunez (4,5)
Liverpool-kannattajien suuresti rakastaman uruguaylaisen ura Liverpoolin paidassa on ajautunut siihen pisteeseen, että kaikille osapuolille paras vaihtoehto lienee myydä hänet mikäli sopiva ja riittävän rahakas tarjous lyödään pöytään. Nunezin kaksi lisäajan maalia Brentfordia vastaan olivat kova suoritus ja auttoivat punapaitojen mestaruusjahtia merkittävästi, mutta hän tuhlasi maalipaikkoja liian usein eikä muutenkaan näyttänyt istuvan Arne Slotin taktiikkaan ja sen vaatimuksiin.
Karu fakta on, että hän teki pelaamissaan kauden viimeisissä 20 ottelussa yhden vaivaisen maalin. Liverpool kaltaisessa seurassa se on surkea saldo.
11 - Mo Salah (10-)
Legenda.
14 - Federico Chiesa (4)
Italialainen oli Liverpoolin kesän 2024 yllätysostos. Chiesan surullinen loukkaantumishistoria teki hänestä edullisen riskin, joka kannatti tuolloin ottaa. Hänen roolinsa jäi kuitenkin olemattomaksi. Chiesa sai tililleen ainoastaan yhden Valioliiga-ottelun, jossa hän oli mukana avauskokoonpanossa.
Miellyttävältä ja hyvältä joukkuepelaajalta vaikuttavan Chiesan pitäminen joukkueessa ei sinällään olisi huono asia, mutta olisi varsin ymmärrettävää, jos hänet myytäisiin jo yhden kauden jälkeen. Huhut paluusta Italiaan ovat pyörineet mediassa alkukesästä lähtien vahvoina, mutta Chiesa itse on ilmoittanut, että jatko Anfieldilla olisi hänelle ihan mieluisa vaihtoehto.
18 - Cody Gakpo (8-)
Cody Gakpo oli päättyneellä kaudella Liverpoolin toiseksi paras hyökkääjä heti Egyptin kuninkaan Mo Salahin jälkeen tai ainakin kisasi tuosta paikasta Diazin kanssa. Erityisesti kauden alkuvaiheessa hollantilainen oli liekeissä ja oli muutenkin mukana monissa mestaruuden kannalta tärkeissä maaleissa. Kauden kaikissa kilpailuissa hänelle kirjattiin 18 maalia ja kuusi maalisyöttöä. Saldoa voi pitää varsin hyvänä.
Gakpo otti oman paikkansa vasemmassa laidassa, jossa hän ohitti vastustajan pelaajia taitavasti ja leikkasi monesti keskelle hyville laukaisupaikoille. Myös laukausten tarkkuus oli monesti myrkkyä maalivahdeille.
Alkukesästä on liikkunut huhuja Gakpon mahdollisesta siirrosta Bayern Müncheniin, mutta näille puheille Liverpoolin on syytä viitata kintaalla. Joukkueen hyökkäys kaipaa kyllä muutoksia, mutta hollantilaisen myyminen nykytilanteessa olisi lyhytnäköistä. Jos myydään, löytyy hyökkäyspäästä parempia vaihtoehtoja.
20 - Diogo Jota (6-)
Diogo Jotalla oli taas tuttu sävel: loukkaantumiset kiusasivat hyvän maalintekijän kautta vähän väliä. Aiempiin Liverpool-vuosiin verrattuna erilaista oli se, että nyt alkoi jo tuntua siltä, että portugalilainen ei välttämättä pysty palaamaan enää entiseen loistoonsa.
Erityisesti voittomaali kotiottelussa Evertonia vastaan jäi Jotan kaudesta mieleen, mutta lopulta hänen saldonsa jäi vaisuksi: vain yhdeksän osumaa koko kaudella ja rooli vaatimaton aiempiin kausiin verrattuna.
Portugalilainen on erinomainen viimeistelijä, jolla on poikkeuksellinen kyky löytää vastustajan maaliverkko. Tästä huolimatta tulevaisuutta silmällä pitäen Liverpool tarvitsee kokonaisvaltaisemman ysipaikan pelaajan.
YNWA-kansanradio
OLSC Finland -podcastin tirehtöörien kyselyssä oli myös mahdollisuus kommentoida vapaasti niin mennyttä kautta kuin tulevaisuuden odotuksiakin. Näin kansa vastasi.
Vastaajien kommentteja kaudesta 2024-25:
Salahille historiallinen kausi Valioliigassa. Valmennus muuten loistavaa, mutta kierrätystä olisi pitänyt tehdä PSG-peliä ennen ja muissakin otteluissa. Salah, VvD ja Gravenberch pelasivat käytännössä joka pelissä 90 minuuttia.
All good everything.
Huikea kausi kaikinpuolin!
Eihän sitä kukaan odottanut, että Valioliiga-mestaruus tulee.
Huikea kausi!
Slotilla välillä väärä pelitaktiikka. Jota ei ole avauksen mies, on lopun vaihto- ja ratkaisijapelaaja. Peli monesti maaliskuussa sekaisin toisella puoliajalla.
Chämppäristä huolimatta todella hyvä kausi!
Loistava kausi.
Hienoa taktista muutosta aiempaan. Kierrätyksen puute huolestutti.
Kloppon lähdön jälkeen omat odotukset kauteen varsin maltilliset: Mestareiden liigan paikan varmistaminen hyvissä ajoin seuraavalle kaudelle ja pokaali jommasta kummasta Englannin cupeista olisi ollut hyvä suoritus. Joukkueen ja uuden valmennuksen tekeminen oli vakuuttavaa läpi kauden, joten lopputulos on suorastaan erinomainen. Ylivoimainen Valioliigan mestaruus uskomattoman kova suoritus - varsinkin, kun kesällä 2024 pelaajahankintoja ei käytännössä tehty.
Hieno kausi. YNWA.
Salah ansaitsisi Ballon d’Orin.
Olisi pitänyt antaa nuorien hirvastella enemmän, varsinkin kun voitto oli varmistunut. Muuten 5/5.
Slot ja valmennustiimi hoiti hommat hyvin myös terveystilanteen suhteen.
Viisaammat kirjoittaa pidemmät analyysit.
Darwin ulos! Potkikoon palloa ohi maalin jossain muualla. Wirtz-tatuointi on jo puoliksi hakattu selkään.
Huippukausi verrattuna siihen mitä uskalsi toivoa, kun Kloppon aikakausi loppui!
Vastaajien odotukset kaudelle 2025-26:
Kukkaronnyörejä voisi avata tulevaa kautta ajatellen.
Kaikki cupit ja liigamestaruus.
4 pyttyä.
Uusia hankintoja ja leveyttä lisää joukkueeseen niin odotukset on ehkä korkeammalla kuin koskaan.
Kaksi pokaalia. 😎
Valioliiga ja UCL mestaruus
Top4.
Vähintään sama ja mielellään toinenkin pytty!
Valioliiga-mestaruuden uusiminen, Mestareiden liigan finaali.
1.
Florian Wirtz, Nunez isolla rahalla Saudeihin ja Manu ulkona top 10 -sijoilta.
Puolustetaan Valioliigan mestaruutta onnistuneesti.
Back to back -mestaruus ja chämppärivoitto.
Mestaruutta uusimaan. Kaikki muu on pettymys.
Enemmän peliaikaa isommalle porukalle. Pelitapaan sopiva hyökkääjä sisään. Pari pokaalia.
Mestaruuden uusiminen sekä yksi cup-pokaali.
Tripla?
Joukkueen vahvistaminen tulevaisuutta silmällä pitäen, Valioliigan mestaruus ja myös Mestareiden liigassa pokaalijahtiin. Kotimaan cupit eivät niin tärkeitä mikäli kaksi ensin mainittua tavoitetta vaikuttavat kauden aikana realistisilta.
🏆🏆
Champparit.
Parempi kuin kulunut kausi eli kaksi pyttyä